Kiitospäivä ja Musta Perjantai 2018


Eilen  Amerikassa vietettiin Kiitospäivää. Tämä on meille jo Kiitospäivä numero 24. Luulisi, että tähän mennessä olisimme jo muuttuneet niin amerikkalaisiksi, mutta ei. Tietysti olen kiitollinen tästä ylimääräisestä vapaapäivästä. Ehkä ilman ”Mustaa Perjantaita” tämä olisi erilainen juhlapäivä, mutta lähinnä Kiitospäivä edeltää kauppiaiden juhlaa. Huomenna on se päivä, kun kaupat toivovat mahdollisimman hyvää tulosta. Ennen kaupat pysyivät kiinni Kiitospäivänä ja ostoryntäys alkoi aikaisin perjantaina. Nykyään tosin osa kaupoista avaa ovensa jo torstaina illalla.

Kiitospäivän kapinointi tuli esille siinä, että meillä ei ollut kalkkunaa tänä vuonna. Kalkkuna on ihan hyvää, mutta kokonaisen linnun laittaminen kahdelle ei oikein tuntunut hyvältä idealta. Meillä syötiin sitten lihapullia, rosollia, perunamuusia ja filettä. En edes kurpitsapiirakkaa tehnyt enkä ostanut.

Macyn paraatia sen sijaan katsoimme telkkarista ja mielessä kävi, pitäisikö sitä vielä kerran mennä paikan päälle sitä katsomaan. Tänä vuonna New Yorkissa oli ennätyskylmä paraatipäivänä -7C. Se ei ehkä tunnu paljolta, mutta olemme tainneet tottua lämpimämpää talveen.

Olen kirjoittanut aiemmin Kiitospäivästä ainakin täällä. Olin aina ihastellut voista veistettyjä kalkkunoita, jotka olivat aina ystäväni juhlapöydässä jokaisen lautasen vieressä. Ystäväni on erittäin taitava ja luulin, että hän veisteli voi-kalkkunoita iltakaudet. 


2 comments

  1. Kiva oli lukea kiitospäivän vietosta sinun näkövinkkelistäsi. :-) Mietinkin, että mahtaako kiitospäivä ja sen jälkeinen perjantai olla vapaapäiviä Amerikassa, mutta tästähän se selvisikin. En tiedä, miten siellä meidän sukulaisissa on kiitospäivän juhlinta mennyt, kun ei ole tullut perheen whatsappiin mitään tietoa. Uteliaana olen odotellut edes kuvia. :-D

    Mutta huh, olipa New Yorkissa kylmä! Tuota kurpitsapiirakkaa olen aina ihmetellyt, että kuka siitä oikeasti tykkää. Olen joskus yrittänyt tehdä sitä itse, ja se oli ihan kaameaa. Mikä ei tietysti takaa sitä, että jonkun toisen tekemä voisi olla parempaa. :-)

    Mukavaa viikonloppua!

    ReplyDelete
  2. Satu - aika monella on myös perjantai vapaa, mutta ei kaikilla. Minulla on periaatteessa vapaata, mutta mies on töissä. Olin aika valittavainen tuossa postauksessa, mutta tämä kaupallisuus ja osta-osta-osta mentaliteetti ovat huipussaan täällä. Ja Trump sanoo jotain tyhmiä ihan päivittäin, ja sitten vielä kaikki ammuskelut. No olen sitten vain tyytyväinen vapaapäivästä kotona enkä varmaan osta mitään.

    ReplyDelete