Joulukuu 2022

Kävin joulukuussa työmatkalla Suomessa ja tällä kertaa oli lunta ja oli kylmää. Oli ihan kiva turvautua taksiin asiakkaiden kanssa - on tainnut oma talviajaminen vähän unohtua, tosin vaikeuksia näytti olevan muillakin. Ehdin vapaailtanani poiketa Tuomaan markkinoilla - hiukan oudolta vaikutti aikainen sulkemisaika ! Olimme töissä Tuusulassa klo 17 tai 1730 saakka - taksimatka Helsinkiin kesti 45 min, ja markkinat sulkeutuivat klo 19 - tietysti siinä kylmässä ymmärtää, että myyjienkin täytyy lämmitellä.















Hotelliksi valikoitui U14 - suosittelen keskeisen sijainnin puolesta.
Asiakas oli valinnut hotellin ja minulta kesti pari päivää ennen kuin ymmärsin, että tietysti se on U14 eli Unioninkatu 14.


Kappelin lähellä olevat porot kiinnostivat asiakkaita ja jokainen kuvattiin erikseen poron kanssa.


Lumisohjossa lastenrattaat eivät toimi - pulkka on parempi vaihtoehto. Tämä oli asiakkaille eksoottista ja minusta valtavan söpöä.


Töiden jälkeen vuokrasin auton ja suuntasin Raumalle. Liikenne oli aika rauhallista.



Lapin kirkko. Meillä oli hääpäivä 17.12. - silloin 1988 ei ollut ihan näin paljon lunta.
Teimme videopuhelun hääpäivän kunniaksi.







Rauma oli satsannut kovasti jouluvaloihin tänä vuonna ja kävin niitä tutkimassa  - nyt sää oli jo lämpiämään päin ja oli liukasta.




Veljeni kanssa teimme myös kotiseutumatkan ja kävimme Kodisjoen hautausmaalla. Isoisoisäni ja isoisoäitini ovat haudattu sinne - isoisoisäni aikanaan kävi Amerikassa tienaamassa hevosrahat ja palasi Suomeen, kunhan rahat oli taskussa.



Kodisjoella on myös huonokuuloinen vaivaisukko vuodelta 1905



Sillä aikaa, kun reissasin - joulukukkaset olivat päässeet vauhtiin, Harri oli näppärästi tukenut amarylliksen kaihtimen narulla.


Kotiin päästyä tehtiin pieniä jouluvalmisteluja. Joulurauhan julistamista varten piti nousta ylös 4:30.
Maamme laulun aikana meni roska silmään.



Tämän Vanhassa Raumassa olevan pitsikehyksen kanssa toivotan Sinulle Hyvää Uutta Vuotta 2023 !

5 comments

  1. Olipa kiva postaus täynnä tunnelmallisia kuvia! Rauma näyttää ihanalta jouluvaloineen. Olenkohan edes koskaan käynyt Raumassa?! Tuomaan markkinoilla minunkin piti käydä, mutta miten se taas jäikin...

    Onnellista uutta vuotta, Leena! <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Satu - Rauma on hyvä kohde - ehkä ensimmäiseksi kerraksi kävisi heinäkuu ja Pitsiviikko. Itsellä on haaveissa majakassa yöpyminen 2023....

      Delete
  2. Onnelista vuotta 2023!
    Kiva, kun pääsit matkallasi nauttimaan lumisesta Suomesta.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos - sitä samaa sinulle ja perheelle ! Blogisi on oikea inspiraation lähde !

      Delete
  3. Ulrika50v.blogspot.comJanuary 13, 2023 at 12:43 AM

    Kiva postaus! Ihanat noi siniset pallot valkoisessa kuusessa :) Hauskasti kukka tuettu sädekaihtimen naruun 😂😂😂

    ReplyDelete