Tunnettu blogin elvyttämiskikka on osallistua haasteeseen vaikka ihan oma-aloitteisesti. Näin Rva Kepposen blogissa tämän 6*4 haasteen ja sillä nyt mennään.
Neljä paikkaa, joissa olen asunut:
Lappi TL - nyttemmin osa Raumaa:
Lapsuus ja nuoruus, ne huolettomat vuodet. Sinne myös matka vie yleensä aina kotimaassa käydessä.
Pori
Kouluvuodet lukion jälkeen. Tosin en usko, että vietin Porissa yhtään viikonloppua. Asuinpaikka Tekunkorpi.
Vantaa
Asuin jonkin aikaa Vantaalla - tarkemmin Korsossa ystäväni Annen kanssa. Korsossa oli joskus meno päällä. Korson kirkossa kävimme myös tulevan mieheni kanssa kuuntelemassa kuulutuksemme. Niitä ei jostain syystä luettu, ja kirkkoherra tapasi hysteerisen morsiamen kirkonmenojen jälkeen. Tuskin on toista samanlaista tapausta tullut kirkkoherralle vastaan.
Tuusula
Täällä perheemme kasvoi pienellä pojalla.
Neljä työtä vuosien varrelta:
1. Liikennelaskija
2. Meijerissä kesätyöntekijä
3. Rehutehtaassa kesätyöntekijä
4. Laadunvalvojana teräslevytehtaalla
Neljä ohjelmaa, joita seuraan televisiossa:
Televisiota tulee katsottua epäsäännöllisesti, mutta.....
1. Madame Presidentti
2. Bull
3. Mom
4. NCIS
Nämä ovat kaikki sarjoja täällä, ja niitä tulee tallennettua siltä varalle, että on myöhemmin aikaa katsoa.
Neljä paikkaa ulkomailla, joissa olen käynyt:
1. New York, New York
2. Orlando, Florida
3. Venetsia, Italia
4. Ring of Kerry, Irlanti
New York on rakas, koska poikamme asuu siellä. Kaupunki itsessään on ihastuttava ja raivostuttava samalla kertaa ja olen aina muutaman päivän jälkeen valmis lähtemään pois. En usko, että kaupungista loppuu nähtävä ikinä. Olemme onnekkaita, kun meillä on paikallisopas omasta takaa.
Orlando ja Disney - sen verran minusta löytyy lasta, että olisin aina valmis sinne.
Venetsiassa olen käynyt yhden kerran yksinäni. Kaupunki oli enemmän kuin olin odottanut. Sinne olisi kiva palata. Irlannissa olemme reissanneet kerran yhdessä ja sinnekin voisi menna uudestaan.
Neljä ruokaa, joista pidän:
1. Lanttulaatikko
2. Suolakalat vähän joka tavalla valmistettuna - lasimestarin silli, graavi, nam nam....
3. Pizza - kaikkien kauhistukseksi ananas-kinkku sellainen
4. Leipä - ruisleipä, pretzel leipä, kakko, hapankorppu
Neljä juomaa, joista pidän:
1. Vesi
2. Kahvi
3. Viini
4. GT
Alla olevat kuvat eivät liity haasteeseen millään tavalla, mutta ne tuli otettua viime kuun Suomen reissulla.
Joskus tulee mieleen, että kirjoittamista hankaloittaa sekin, että se ei ole helppoa. Vaikka olisi aiheitakin, niin käteen tulee kramppi ja kirjoitettu teksti näyttää liian kehnolta. Ei tämä ehkä ole enää Suomen kieltäkään. Näin tänään uutisen, että Helsingissä joudutaan muuttamaan kylttejä - kylteissä oli nimittäin vain englanniksi kielletty kauko-ohjattavien miehittämättömien ilma-alusten lennättäminen. Sanoisin, että tuo on jo aikamoinen lause. Amerikassa sanottaisiin että ”mouthful” eli täyttää koko suun.
Leikimme turistia kuten muutama muu ihminen.
Pitihän sitä Helsingin RED:ä käydä katsomassa. Olipa sekava paikka.
Js rannassakin täytyi käydä.
Taidan ottaa näistä vekkuleista kuvan joka reissulla.
Lokakuun maisemaa
Pyhän Olavin kirkko Tyrvää
Uutuus hotelli tuttavuus Helsingin kentällä - Scandic - 500 metriä T2:een. Samassa talossa kuin poliisi. Saimme muuten erittäin hyvää palvelua passiasioissa, uudet passit viideksi vuodeksi muutaman tunnin odotuksella.
Scandicissa on hyvä aamupala - muistaakseni saatavilla jo aamu neljän jälkeen ja tykkäsin myös kylpyhuoneesta.










0 comments