26.2.15

Helmikuun äänikirja - The Girl on the Train


Tätä Lontooseen sijoittuvaa uudehkoa mysteeriä on kovasti kehuttu - on sanottu, että jos pidit Gone Girl -kirjasta, niin sitten luultavasti pidät myös tästä. Samankaltaisuutta on ainakin kerrontatyyli, sillä  kirjassa ovat vuorotellen eri henkilöt kertojan roolissa. Alussa tämä tuntui vähän vaikealta seurata, mutta kunhan eri henkilöihin tutustuu, kerronta tuntui hyvin luontevalta. Lisää samaa on myös se, että lukija (tai kuuntelija) muodostaa tietyn käsityksen jostain hahmosta ja jossain vaiheessa se käsitys muuttuu kokonaan. Rachel on se kirjan 'tyttö junassa' ja Rachel:lla on kaikenlaisia ongelmia omassa elämässään, on ex-mies, on alkoholi ongelmaa, on työn menettäminen. Rachel katsoo maailmaa junan ikkunasta - vähän sellaiseen Hitchcock maiseen tyyliin.

Ny Times

25.2.15

Still Alice


Ennen sunnuntaisia Oscareita kävin vielä iltapäivällä elokuvissa - halusin nähdä Still Alice elokuvan, joka kertoo Alice Howlandin elämästä Alzheimer diagnoosin jälkeen.  Tämä on tietysti vanhan ihmisen merkki, mutta minusta iltapäivänäytöksissä viikonloppuisin ei ole mitään vikaa ! Olin teatterissa niin aikaisin, että vastaan tulivat aikaisemmassa näytöksessä olleet. Ilmeet olivat surkeat ja aika vaitonaista sakkia sieltä valui ulos.

Alice on opettajana Columbian yliopistossa ja hän alkaa unohtelemaan asioita, ja eksyy yliopiston alueella. Ennen arvostettu opettaja, nyt oppilaatkin huomaavat, etteivät asiat pysy mielessä. Julianne Moore Alicen roolissa on vaikuttava ja melkein unohdan, että tämähän on vain elokuvaa. Alicen sairastuminen, perheen lasten elämä ja Alicen miehen John:n (elokuvassa Alec Baldwin) ura - tuntuu, että elämä menee eteenpäin joka suunnalla ja Alice alkaa unohtamaan enemmän ja enemmän.
Eräs elokuvan liikuttavimmista tapahtumista on puhe, jonka Alice antaa Alzheimer  konferenssissa. Yleisö sekä elokuvan konferenssissa että elokuvateatterissa pyyhki silmiään.

Olen aina tykännyt Julianne Mooresta ja mielestäni tällä suorituksella hän on Oscarinsa ansainnut.
En ole lukenut kirjaa, mutta elokuva perustuu 2007 julkaistuun samannimiseen kirjaan (Lisa Genova). Suosittelen, jos tällainen vakavampi elokuva kiinnostaa.



Traileri

24.2.15

Kuva arvoitus


1. Teen vatsalihasliikkeitä ulkona ?
2.  Vuosittainen kasarihaalarin esiinottaminen johti pyllähtämiseen ?
3.  Olen juuri saanut lumienkelin tehtyä ja kuvaaja myöhästyi ?


Taisi olla toinen kerta tässä maassa, kun olen tullut takaisin kotiin vähän matkaa ajettuani ja todettua, että tänään ei ehkä kannata autoilla. Tiet olivat aamulla jään peitossa eikä minkäänlaisia suola- tai hiekoitusautoja näkynyt missään. Päivän mittaan peltikolareita oli tullut lähes 300 pienellä alueella. Suola-autot taisivat lähteä liikkeelle vasta iltapäivällä, kun pahin jääpeite oli jo hävinnyt.
Taidetaan turhaan parjata näitä etelän autoilijoita - vähän helpottaisi, jos paikallinen TVH olisi paremmin tehtäviensä tasalla. Ongelma on tietysti, että joka vuosi ei tällaista talvea ole - joten ei kai siihen niin kannata sijoittaakaan.

Pienten lasten vanhemmille tilanne on ongelmallisempi - koulut ovat kiinni, aloittavat myöhemmin. Uutisissa sanottiin tänään, että huomattava määrä pienten lasten vanhempia oli tänään yllättävästi sairastunut.

Oikea vastaus #3

21.2.15

Uusinta - jäätynyt suihkulähde ja Uniqlon takki


Uusinta tosiaan ja ei edes yleisön pyynnöstä. SAMA jäätynyt suihkulähde kuin viime vuonna ja minullakin vielä SAMA takki ! Koko itärannikolla on paleltu tällä viikolla, tosin meillä lunta on vähän ja pienikin pakkanen tuntuu täällä kovalta. Ihmeellistä kuinka sitä sopeutuu uuteen asuinpaikkaansa niin, että nyt kehtaa jo valittaa -13 C pakkasesta. Takki on muuten auki kuvaa varten, kyllä täällä täytyy pitää takki kiinni.

Vein tänään golf mailat 'gripitettäväksi' - en tosiaan tiedä, mitä se on suomeksi, mutta vanhoihin mailoihin vaihdetaan uudet gripit (eli siis se mailan varressa oleva pehmustettu osa, josta pidetään kiinni....). Nämä kuluvat samaan tapaan kuin auton renkaat ja kun kuvio on lähes hävinnyt, täytyy ostaa uudet gripit. Mailat saa takaisin huomenna, mutta odotan ilmojen lämpeämistä. Naisporukan avajaispelit ovat maaliskuun 19. päivä.  Kunnon golffarit ovat tietysti pelanneet tuulessa ja tuiskussa, mutta minulle sopii hyvin tuo maaliskuun aloitus.

Kuntoiluprojekti jatkuu edelleen - jos ei tätä viikkoa lasketa, niin olen tavannut treenarin kanssa nyt kerran viikossa 7 viikon ajan. Vielä ne kuntosalin vehkeet tuntuvat pelottavilta, mutta jos sitä pikkuhiljaa. Kävin jopa sellaisen joogaa aloittelijoille kurssin. Paino ei ole juurikaan muuttunut mihinkään suuntaan valitettavasti.


Ja lähes vuoden pohtimisen jälkeen minulla on uusi kulkuneuvo. Tietysti kuvassa on se SAMA takki.
Pitäisiköhän minun saada jotain tästä mainostamisesta ? Auton osto oli koko päivän kestävä urakka. Jos olen luullut olevani itse myyntinainen, niin sain ilmaista koulutusta noin kuuden tunnin ajan - onneksi auton osto ei ole ihan jokavuotista iloa. Herra A:n kauhuksi ristin autoni Sepoksi.  Toistaiseksi olemme kaikki hyvissä väleissä vaikka kieltämättä olen aika hullaantunut tuohon Seppoon. 

Edessä lyhyen kuukauden viimeinen viikko. Toivotaan, että autokaupassa opitun avulla kuukausi päättyy hyvin.

Terveisin
Leena



8.2.15

Auringonottoa lääkärin määräyksestä



Olen viime vuoden alussa kirjoittanut jo tästä  Jordan järvestä - tämä on siis iso tekojärvi, jota olin luullut luonnonjärveksi aika kauan. Teimme pikaisen retken järven padolle - ei voi valittaa säästä, lämpötilat kipusivat meille jo 72 F (22C). Tämä taisi kuitenkin olla vain yksittäinen lämmin päivä, koska ensi viikoksi on luvattu paljon viileämpää ilmaa.

Aurinkoa tässä tarvitaankin, lääkärin mukaan D vitamiiniarvoni ovat liian alhaiset. Taidan jättää nämä lääketieteen jutut ammattilaisille - itse olin ottanut magnesium tabletteja, kun uskoin niiden helpottavan jalkakramppejani, mutta lääkärin testien mukaan magnesium arvoissa ei ole mitään vikaa. Ja yhdessä päädyimme siihen, että ehkä sitä D:tä kannattaa ottaa purkista. Toinen vaihtoehto olisi  paljastaa kädet ja jalat 15 minuutiksi päivittäin auringolle (ilman aurinkosuojaa) ja levittää aurinkosuoja vasta sen jälkeen. Koska pimeä tulee täälläkin aika aikaisin, auringonotto ei nyt ole mahdollista töiden jälkeen ja tietty siinäkin on omat riskinsä.

Tämä Jordan järven padon vierailualue on taas sarjassa ilmaisia juttuja - sieltä löytyy piknik-pöytiä ja grillejä. Ja tietysti, jos omistaa veneen, niillekin löytyy ihan omat laskuramppinsa.
Jordan järven pato ja vierailukeskus löytyvät Tie 1:ltä etelään, Moncuren pikkukylän kohdalta  -
opastus täältä.




Padon mekaniikka oli tiukasti vartioitu, ja aidassa oli asianmukaiset varoitukset, US Goverment property. Pääsimme varmasti jo muutamaan kuvaan ihan vain siellä vierailemalla ja kuvien ottamisella. Tekojärvi toimittaa juomaveden useamman kaupungin asukkaille.