Ensimmäinen telttareissu


Hieman uskaliasta nimetä telttailumme 'ensimmäiseksi' - se antaa osviittaa, että tulisi toinen ehkä kolmaskin. Olisihan tämän voinut nimetä vaikka se 'ensimmäinen ja viimeinen' ? Saa nähdä. Olimme varanneet telttapaikan paikallisesta 'state park:sta' - plussana se, että alue oli vain vartin ajomatkan päässä. Ja että se oli myös edullinen - yöpyminen maksoi 26 dollaria - ja nykyisen kurssin mukaan, se on lähes sama euroissa. Leirintäalueelle voi tulla aikaistaan klo 16 ja sieltä pitää poistua klo 15 mennessä, illalla klo 20 alueen portti suljetaan ja aamulla klo 0800 portti avataan. Jos alueella oli joku negatiivinen asia, niin se oli lentokentän läheisyys - alle 4 km. Varsinkin aamulla tuntui olevan ruuhkaa saapumisten ja lähtemisten kanssa.





Olimme varustautuneet kylmään yöhön, mutta joko makuupussimme olivat hyvät tai sitten yö ei tainnut olla kovin kylmä - pipoa ei muuten tarvittu, mutta aamulla sillä saattoi pistää hiukset piiloon. Patjan suhteen ajattelimme pääsevämme helpolla - ja kun jo olemassa oleva vieraspatjamme mahtui hyvin lavalle, sillä mentiin. Patja oli loppujen lopuksi se osa, joka ei ihan toiminut - ilmapatjamme on aika paksu ja lavalle asetettuna, se oli lähes yhtä korkea kuin lava - siihen lisättynä se, että teltassa on vain sivut - ei pohjaa, siinä oli ehkä pieni mahdollisuus, että nukkuja tipahtaa lavan reunasta alas. No kumpikaan ei pudonnut yön aikana lavalta, mutta taisi siinä hieman nukkuminen häiriintyä, jos toinen käänsi kylkeä. Teltta on juuri sopiva kahdelle, mutta kuten aina pienissä tiloissa, se hyvä järjestys olisi suotavaa.  Meillä taisi muutamaan otteeseen olla joko sukat, silmälasit tai jotain muuta hukassa - ja tietysti pienessä teltassa liikutaan vuorotellen :)

Mutta ensimmäinen kerta ja niin lähellä oli hyvä mahdollisuus miettiä tarvikkeita, mitä puuttui ja mitä ei juuri tarvittu. Yksi puutteista oli jakkara. Lavalle pääsi kyllä pungertamalla, mutta jakkara tai joku palli olisi ollut hyvä olemassa. Klapeja meillä oli hyvin iltanuotioon, mutta lisää puita olisi tarvittu aamunuotioon. Jokaisella telttapaikalla oli nuotion paikka ja kiinteät pöydät ja penkit - samoin kuin merkitty alue teltan pystyttämiseen. Meillä oli mukana makkaraa paistettavaksi, mutta ehkä jotain muutakin iltasyömistä olisi voinut olla (olimme syöneet kotona ennen leirintäalueelle menoa, joten varsinaista ateriaa ei ollut edes tarve miettiä). Amerikkalaiseen malliin - s'mores - eli vaahtokarkkeja nuotiolla, graham keksejä ja suklaata olisi myös mennyt. Meillä ei myöskään ollut juuri muuta tekemistä mukana - joten tätä puolta voisi miettiä enemmän. Naistenlehtiä ei juuri kiinnostanut lukea eikä pelikortteja ollut mukana. Ehkä helpommin jalkaan menevät kengät olisi hyvä lisätä listalle.

Asiat, jotka toimivat hyvin - teltta itsessään - tuntuu, että se on hyvää tekoa ja pystyttäminen sujuu jo aika nopeasti. Makuupussit olivat tällä reissulla hieman liiankin lämpimät, mutta parempi niin. Meillä oli isän tekemä puukko mukana, saimme nuotion sytytettyä ja rantatuolit nuotion ympärillä istumista varten. Teltassa meillä oli varattava lamppu, siinä pystyi myös lataamaan puhelinta - toimi hyvin. Sama lamppu oli kätevä myös vessareissulla.


 


2 comments

  1. Näppärän näköinen tuo teltta pickupin perällä. Peukku sille.

    t: Rva Kepponen

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ihan kuin oltaisiin vähän liian isoja tuohon telttaan, mutta joskus on kiva tehdä uusia juttuja !

      Delete