Olin toissaviikolla Suomessa työmatkalla - viikko meni pienessä flunssassa, työt tulivat joten kuten hoidettua ja ehdin vielä käyda Raumallakin pikaisesti. Koronatestejä tein useammankin, mutta ainakin kotitestien mukaan räkätautini oli jotain muuta kuin koronaa. Terveenä lähdin matkaan, mutta Helsinkiin saavuttuani olo ei ollut kummoinenkaan.
Työkuvioista sen verran, että kävin vain yhden kerran asiakkaan kanssa syömässä, kävelin hotellilta ravintolaan ja olin pariin kertaan jäädä sähköpotkulaudan alle. Asiakkaani tuli ravintolaan hieman myöhässä - ja hän tuli juuri tällaisella härpäkkeellä, jonka alle olin melkein jäänyt. Asiakas sai myös palkinnon toisesta ennätyksen rikkomisesta - hän oli nimittäin syntynyt 1993 - ja oli siis vuoden meidän poikaa nuorempi. Ilta oli mukava - ja hän olisi kuulemma opastanut minuakin potkulaudan vuokrauksessa. Kieltäydyin siihen veroten, että tarvitsisin kypärän, mutta salaisesti haluaisin niitä vielä joskus kokeilla. Tyyppi oli todella mukava, ja työtkin menivät hyvin, mutta niin se aika vain kuluu. Eihän siitä ollut kuin jokunen vuosi, kun olin nuorin insinööri firmassa ( 22 vuotias).
Kun olin aiemmin näyttänyt kesäkuussa Suomessa otettuja kuvia, sain kommentteja, että kamerani ei näytä vihreää väriä oikein - kuvat ovat kuulemma liian vihreitä. Ehkä kameran värit eivät ole 100% oikeita, mutta siis Suomessa on vihreää kesäkuussa.
Lensin sunnuntaina Helsingistä Dallasiin - tämä on aika uusi suora Finnairin lento - ja vaikka se oli vähän pidempi, pääsisin yhdellä vaihdolla Pohjois-Karoliinaan. Paikkani oli masentavasti rivillä 53, edes se että kyseessä oli käytäväpaikka ei tuntunut tarpeeksi hyvältä - luultavasti kone oli täynnä.
Autonpalautuksen jälkeen, tsekkasin koneeseen T2:ssa (ilmeisesti T1 on jo historiaa ja kaikki menevät vanhasta T2:sta). Sain virkailijan kanssa järjestettyä paremman istumapaikan lisämaksusta - ja tuntui, että nyt paluumatka voisi alkaa. Olen American Airlines club:n jäsen, joten sillä pääsen sisälle Finnairin loungeen - jossa olikin reilu tunti aikaa syödä ja juoda. Kuten aina, juon lasillisen kuohuviiniä ja sanon hiljaisen kiitoksen siitä, että olin saanut nähdä rakkaita ihmisiä ja kaikki oli terveitä.
Lento meni yllättävän nopeasti vaikka oli 10 tuntia 40 minuuttia. Ei ollut pomppuja eikä mitään. Katsoin jopa Downton Abbey elokuvan vaikka sarja itsessään ei ollut minua ikinä kiinnostanut.
Dallasissa odottelin matkalaukkuani tovin, USA:han matkustettaessa matkalaukku täytyy tullata ensimmäisellä tulokentällä - ja sitten siirtää seuraavalle hihnalle jatkolentoa varten. Loppujen lopuksi laukkuja tuli aina vain vähemmän - ja sitten se oli siinä - minun laukkuani ei näkynyt. Tilanne tuntui uskomattomalta - suora lento Helsingistä - missä se oma laukku edes voisi olla ? Kaivoin sen tarran laukusta, jonka virkailija oli antanut Helsingissä. Laukkutarrassa, joka oli lippuni takana oli aivan vieras nimi - sanotaan nyt vaikka Magda Kultanen. Magdan matka oli samana päivänä Helsingistä, mutta kohde oli Varsova Puola (WAW).
Vaikka Finnair nyt lentääkin Dallasiin, niin heillä ei taida olla minkäänlaista toimistoa tai henkilökuntaa siellä - en ainakaan itse löytänyt, vaikka juoksin terminaalia edes takaisin. American Airlines sanoi, että ilmoitus puuttuvasta laukusta täytyy tehdä vasta määränpäässä. Myöhään samana iltana tein sitten Raleigh:ssa ilmoituksen laukusta. Kun ei ole nukkunut yli 20 tuntiin ja tekee ilmoituksen puuttuvasta laukusta, jossa kuitenkin lukee Magda Kultanen - se voi olla aika esitys. Onneksi viimeinen virkailija, jonka kanssa asioin antoi minun kertoa koko tarinan - ja lohdutti, että kyllä se laukku tulee huomenna (hän varmasti luuli, että Varsova on USA:ssa).
Soitin joka päivä Finnairin numeroon Helsigissä laukun perään, joskus sain pitkän odottamisen jälkeen ihmisen langan päähän, joka tuntui tietävän jotain - useammin sain puhelimeen virkailijan, joka myönsi, että on uusi, eikä osaa mitenkään auttaa asiassa. Torstaina yritin uudelleen Finnairin tulopalveluun (tämä oli minulle uutta, että jos laukku häviää Finnairin lennolla USA:han, niin minun olisi pitänyt ottaa yhteyttä Finnairin tulopalveluun). Nyt nuori mies tulopalvelussa vahvisti, että laukkuni on tosiaan ollut sunnuntaista lähtien Varsovassa ja on yritetty saada LOT:a lähettämään se USA:han. Hän myös pahoitteli tilannetta, ensin laitettiin väkeä pois koronan tähden, nyt taas matkustetaan ja on vaikeaa saada työntekijöitä takaisin ja on myös uutta väkeä. Ja tietysti loppuun vielä toivotus Hyvää Juhannusta !
Torstaina myöhään laukku toimitettiin meille kotiin.
Mitä tästä opittiin ?
1. Ota puhelimella kuva matkalaukusta, joka menee ruumaan.
Kun on aika tehdä se ilmoitus, kuva auttaa tässä.
2. Ota kuva myös sisällöstä ja erityisesti kolmesta asiasta.
(Koska oma laukkuni matkusti maailmalla Magdan tägillä, minua pyydettiin mainitsemaan katoamisilmoituksessa kolme tavaraa laukussa, joilla he pystyvät vahvistamaan, että laukku on omani). Tietysti nimilappu ulkopuolella ja sisäpuolella on yhtä tärkeä asia.
3. Ja se tärkein, vahvista, että nimi ja määränpää siinä laukkutarrassa ovat omasi !
Nyt kun laukkukin on käynyt Puolassa, laitan senkin omalle toivelistalle.
