23.8.18

Minä - näkymätön keski-ikäinen nainen


Muotoon leikattu paarynapuu Asheville NC

Myönnän, että minulla on vähän turhamaisuutta. Haluaisin olla laihempi, paksu tukka olisi kiva ja ohuemmat pohkeet. Nyt minusta on tullut näkymätön. Ihan niin laihaksi en sentään halunnut.

Menen sisälle puhelinkauppaan. Tai oikeastaan kaupassa myydään muutakin elektroniikkaa, niiden logo on eräs hedelmä. Kaupan etuosassa on tervehtijöitä, jotka ohjaavat asiakkaat myyjille. Yritän saada tervehtijän huomiota, mutta en onnistu. Jälkeeni tulleita ohjataan peremmälle. Puristan kädessä latausjohtoa, käsilaukkua ja vanhaa puhelintani. On omituinen tunne olla näkymätön. En tiedä olenko odottanut viisi tai kymmenen minuuttia, mutta sitten kävelen tervehtijän eteen pyytämään huomiota. Mielestäni kukaan muu ei joudu menemään pyytämään palvelua.


Muutama kuukausi sitten menimme huonekalukauppaan. Kävelimme ympäri kauppaa noin puolisen tuntia, koeistuimme tusinan verran sohvia. Kukaan myyjistä ei tullut kysymään, jos vaikka tarvitsisimme jotain. Heidän ei kai tarvitse pelätä myymälävarkaita, olisi hankala kantaa kulmasohva ulos. Juttelimme toisen pariskunnan kanssa kaupassa. Heillä oli vähän sama tilanne, leikillämme suunnittelimme jäävämme nukkumaan kauppaan. Lähdimme loppujen lopuksi ulos kaupasta, eikä kukaan perään huudellut.


Näkymättömyys on myös esillä tavaratalossa. Erityisesti, jos eksyn kosmetiikka osastolle. Ymmärrän toki, että keski-ikäinen nainen ei ehkä ole se kaikkein kiinnostavin asiakas. Jotenkin odotan edes tervehtimistä ja tiedustelua, josko asiakas tarvitsisi apua. Ja ehkä sillä keski-ikäisellä naisella on ostovoimaa.


Takaisin puhelinkauppaan. Pienen odotuksen jälkeen saan myyjän avukseni. Hänet ohjaa luokseni nuori nainen, nainen vahvistaa nimeni ja jättää myyjän tekemään työtään. Minua hymyilyttää, koska olen asioinut saman myyjän kanssa ennenkin. Hän on erittäin ammattitaitoinen ja vastaa kysymyksiini. Kerron, että olen aiemmin ostanut häneltä kannettavan tietokoneen. Se latausjohto, jota edelleen puristan kädessäni on siihen kannettavaan ja johto on rikki. Hän tutkii käsillään johtoa ja sanoo, että voi antaa minulle uuden johdon. Hän auttaa puhelimen valinnassa, kertoo plussat ja miinukset. Taitaa hän sanoa jotain uudesta puhelimesta, joka tulee markkinoille kolmen viikon päästä. Lähden kaupasta uuden johdon ja puhelimen kanssa.

Puhelinmyyjä Dave on sokea.

20.8.18

Chihuly - Biltmore



Nämä kuvat ovat Chihuly näyttelystä Biltmoresta. Biltmoresta on ollut aiemmin juttua blogissa, tällä kertaa tutkimme vain ulkona olevaa lasitaidetta emmekä käyneet talossa sisällä. Joku on maininnut, että talon sisältö on lähes sama kuin mitä se on ollut 30+ vuotta. Lasiteokset ovat isoja ja värikkäitä - ja ilmeisen vahvoja, kun ovat hyvin säilyneet. Näyttely on auki toukokuusta lokakuuhun 2018.
Artistin nimi on Dale Chihuly ja teoksia on esillä taidemuseoissa ja gallerioissa - tämä on ensimmäinen kokeilu yhdistää taide ja puutarha - näyttelyn suunnittelu on taiteilijan ja Biltmoren puutarhurin yhteistyö. Näyttelyyn myydään erikseen lippuja myös illalle, ja valaistuna se on varmasti erilainen kokemus.