Kylmää ja Kuumaa - Huhtikuun alku



Kotikunnassani Suomessa on kaksi isompaa järveä - Narvi ja Turajärvi. Itse olen enemmän ollut turajärveläisiä - siellä rannoilla, kun on kasvettu. Kokemukset Narviin ovat olleet osallistuminen seurakunnan tapahtumiin silloin lapsena ja joskus käyminen ns. kunnan saunassa. Kunnan sauna on edelleen olemassa ja entistä ehompana - nyt se on jopa Instagrammissa @puusaun nimellä. Pääsin käväisemään Suomessa ihan maaliskuun lopussa ja minut saatiin houkuteltua saunaan ja 'uimaan' Narville. Oikeastaan olen huomannut, että minut on kohtuullisen helppo houkutella kaikenlaisiin tempauksiin, kunhan niihin ei liity kiipeämistä korkeuksiin. Ajoituksemme saunalle oli täydellinen - Lukon peli oli vielä kesken, niin saunaan mahtui. Matkalla minulle kerrottiin tarinoita, joissa saunaan jonotetaan. Vaikka pakkasta ei ollut enempää (-5C), jonottaminen saunaan ei kuullostanut houkuttelevalta. Saunoja löytyy itseasiassa kaksi kappalein - toisessa on vähän kipakammat löylyt ja toinen on lähempänä rantaa - vedestä tullessa se lähempi sauna voi olla houkutteleva vaihtoehto. Vanhat keinot näyttivät olevan edelleen käytössä - saunaan saa hyvin tilaa heittämällä kipakat löylyt. Oli myös kiva havainto, kuinka kohteliaita siinä toisessa saunassa oltiin - löylyjen heittämisestä kyseltiin.

Kävimme A-M:n kanssa kolme kertaa uimassa - tai niin ainakin kastautumassa. Ainakin omalla kohdalla kävi niin, että unohdin kokonaan hengittää ja videolla kuuluukin kuvaajan komento 'hengitä, hengitä. Isoveljeni oli opastanut, että siinä kastautumisessa tulee sellainen pieni hetki, kun kaikki maailman murheet katoavat. Tämä siis sen lisäksi, että käsivarret ja jalat pistelivät kuin neuloilla hakattuna. Mutta oli se ihanaa. Missähän tätä voisi harrastaa Karoliinassa ?





Kylmästä kuumaan.  Vuosien miettimisen jälkeen tilasimme meille saunapaketin.  Jos COVIDn aikana monet toimitukset ovat myöhässä ja varsinkin kuljetukset kestävät, niin meidän sauna tuli ripeästi.  Perjantaina sauna lähti tehtaalta ja tiistaina se oli jo toimitettu autotallin eteen. Saunan laittaminen laittaa toisen auton nyt pihalle, mikä vielä on sallittavaa asukasyhdityksen puolesta. Alla oleva kuva minun tekemisestä on 100% lavastettu - osuuteni kuului seinien pystyssä pitäminen ja kattolevyjen nostamisessa avustaminen, muuten Harri kokosi saunan ja ihan oikea sähkömies kytki kiukaan. 

Täällä saunojen mukaan tulee varsin kattava varoitustaulu - erityisesti varoitetaan saunojan ylikuumenemisesta.  Mitähän kunnan saunalla sanottaisiin tästä varoitustaulusta ?

Poistu saunasta, jos tunnet olosi epämukavaksi, sekavaksi tai uniseksi. Saunassa liian kauan oleminen voi johtaa ylikuumenemiseen. Lapsia tulee vahtia  koko ajan. Lääkärin kanssa pitää keskustella, jos on raskaana, huono terveys tai käyttää lääkkeitä. Kuuman ilman hengittämistä ei kannata yhdistää alkoholin nauttimiseen, muihin huumeisiin eikä lääkkeisiin.

Toisaalta ymmärrän myös amerikkalaista saunan valmistajaa - ilman tuota kylttiä, voi vain kuvitella, mitä ymmärtämättömät amerikkalaiset saunassa tekisivät ja vakuutusfirmoilla olisi kiirettä.













Loppupiristykseksi - noin 25 vuotta sitten oli muotia käydä ottamassa 'glamour' kuva - taisi firman nimikin olla Glamour Shot. Itseltä kuva on jo hukkunut, mutta kotona se on kirjahyllyssä.




Kuuluisa lista #60thingsbefore60 ei ole paljoa edistynyt - mutta olimme eilen Bon Jovin konsertissa, joten #10/60 on nyt suoritettu. Bon Jovi on yhtä nuorekas kuin ennenkin - minulla oli mustat tekonahkahousut kuten hänelläkin - mutta minulla vilkkui tukisukat siellä alla.  Muuten Bon Jovi on jo 60 täyttänyt, minulla vielä on melkein 10kk.
Bon Jovi ei soittanut suosikkibiisiäni "ranövei" - mutta olen jo antanut sen anteeksi. 

0 comments