Maailman paras paikka



Ei tämän kauniimpaa maisemaa olekaan ! Sen verran olen tainnut tulla kylmän araksi, että kuvien ottaminen jäi tähän. Kello oli juuri 10 aamulla ja aurinko pilkisti metsän takaa. Lämpötilat viime päivien aikana ovat vaihdelleet -18C:sta -7C:een - ja jos Helsingin Sanomia uskotaan, niin lämpötilan vaihteluun vaikuttaa pilvipeite ja samalle päivälläkin on saatu varsin erilaisia ennusteita. Ensimmäiset kilometrit lumisilla teillä olivat kieltämättä hatarat, mutta tuntuma talviautoiluun löytyi loppujen lopuksi. Tosin olin ihan tyytyväinen, kun loppumatkan pienellä tiellä ei kukaan tullut vastaan. Vuokra-auton navigaattori puhui minulle koko matkan, vaikka en ollut antanut edes ohjeita ja vasta päivänvalossa löysin NAV nappulan - mielenkiintoista oli, että ensimmäiset kolme kääntymisohjetta olivat ihan sopivat ja epäilin, että Volvo lukee jo ajatuksiakin.



Lyhtyä piti käydä kuvaamassa toiseen kertaan. Sain kuvat jo siirrettyä koneelle, kun äiti huomasi, että lyhdyssä ei palanut kynttilä. Ja ei sitten muuta, kun kuvaaja ja kuvattava uudelleen sinne kylmään ja lyhtyyn kynttilä. Hieno kuva vaikka itse sanonkin. Jossain olisi kuulemma ollut parempi lyhty kuvattavaksi, mutta kolmatta kertaa emme enää puuhaan ryhtyneet.

Harmi, kun tämä paikka on niin kaukana. Oli niin rentoutunut olo ja maailman murheet ei juuri mielessä käyneet. Kiitos !

2 comments

  1. Suomen talvi parhaimmillaan on kyllä kaunis! Itse tosin olen tyytyväinen, ettei tuonne ulos juuri tällä hetkellä ole pakko mennä ja saan ihailla tuota kauneutta sisätiloista;)

    ReplyDelete
  2. Kiitos ! Kaunista on, mutta vähän kylmää. Paranemisia sinulle sinne Turun suuntaan !

    ReplyDelete