Vietimme viime viikonlopun New Yorkissa, tarkemmin vielä Brooklynissä. Ja vielä Williamsburgissa - ehkä salaisesti toivoen, että meihinkin tarttuisi vähän sitä 'hip, cool' asennetta.
No taidamme olla ne samat vanhat omat itsemme vielä reissunkin jälkeen, mutta taas uusia kokemuksia rikkaampana.
Asuinpaikka löytyi tällä kertaa Airbnb:n kautta ja ainakin minä olen aika myyty tälle konseptille. Airbnb aloitti toimintansa 2008 ja on siis netissä toimiva yritys, jossa rekisteröityneet yksityiset ihmiset voivat vuokrata asuntoaan oman aikataulunsa mukaisesti.Vuokrasimme yhden makuuhuoneen asunnon terassilla Williamsburgista ja vuokra oli koko asunnosta. Airbnb:n kautta pystyy vuokraamaan ihan vain oman huoneen, mutta ajattelin, että meille olisi kivempi saada koko asunto itsellemme. Laitoin pyynnön kahdesta asunnosta ennen kuin kolmas vasta tärppäsi - ensimmäinen oli myös yksiö ja siihen olisi kuulunut omistajan kissan ruokkiminen. Olisin halunnut olla kissan omistaja 72 tuntia !
Netistä nähnyt kuvat olivat meidän kohdalla ihan asuntoa vastaavat - keittiö, olohuone ja erillinen makuuhuone. Sen sijaan terassilta paljastuva näköala Manhattanille oli kiva yllätys. Olimme neljäkerroksisen pienkerrostalon ylimmässä kerroksessa ja johtuen huonekorkeudesta, neljän kerroksen rappusten kapuaminen oli lähes sama kuin kuuden tavallisen kerroksen kiipeäminen. Tästä oli jo meitä varoitettu ja meille se oli vain hyvää liikuntaa.
Asunnon vakituiset asukkaat pitivät yhteyttä ennen vierailua tekstiviesteillä ja sähköpostilla - ja vielä samana päivänä varmistivat, että pääsimme sisään ja kaikki oli hyvin.
Airbnb on tällä hetkellä USA:ssa vähän käymistilassa ja jossain alueilla - niinkuin Raleigh NC - Airbnb:tä ollaan kieltämässä laittomana yrityksenä. Toiminnan vastustajat ovat yleensä joko naapurit tai alueella toimivat hotellit.
Me siis tykkäsimme väliaikaisesta Brooklyn kodistamme, ja ehkä kokeilemme Airbnb:tä vielä toistekin !



Meillä on eka AirBnB-kokemus odottamassa ensi kesänä USA:ssa; toivottavasti se onnistuu yhtä mukavasti! oli kuitenkin rohkaisevaa lukea positiivisia kommentteja :)
ReplyDeleteTerhi - toivottavasti tämä säilyy - meille tämä sopi niin hyvin. Netissä näkyvät kuvat sisältä asunnosta olivat 100% vastaavia siihen, mitä itse näimme. Meiltä ei kukaan naapureista kysynyt, keitä olemme - emme juuri edes nähneet ketään samassa rapussa....
ReplyDeleteMa oon niin halunnut kokeilla seka AirBnb:ta, etta couch surfingia ja yritinkin nyt tulevalle New Orleansin reisulle etta oltais kokeiltu AirBnb:ta. Mies oli kuitenkin vastahakoinen (silla ei kai oo asiasta minkaanlaista kasitysta) ja ei suostunut. Ei minkaanlaista seikkailumielta siis!! Pitaa joskus ehka jos on ilman tuota miesta liikkeilla sitten kokeilla!
ReplyDeleteHmm...Emmi, meillä minä olen se 'matkanjohtaja' ja toivottavasti jossain vaiheessa muistin mainita, että ai niin - asumme jossain toisten kodissa kolme yötä....:)
ReplyDeleteMeillä se oli myös vähän edullisempi kuin kolme hotelliyötä ja varatessa voi sen hintatason itse päättää. Itseä hiukan pelotti se, että jos joku naapuri alkaa kysymään, ketä me ollaan jne. Tähän meille oli myös annettu vähän vinkkiä, mitä voi sanoa. Couch surffaus ei enää meille oikein soveltuisi, mutta uskon että tätä juttua katsotaan vielä toisen kerrankin.
Mä olen tykännyt Airbnb:stä yleisesti, mutta vähän se laillisuustilanne mietityttää. Nycissähän esim kaupunki on kieltänyt "lyhytaikaisen hotellinomaisen vuokrausbisneksen" (=airbnb), jos vuokrattavana on kokonainen asunto muussa kuin omakotitalossa. Teidän vuokraus oli siis mitä todennäköisimmin laiton, ja musta on törkeää että Airbnb:tä tämä ei kiinnosta. Kenen sitten on vastuu, jos joku soittaa poliisit paikalle? Ja kun vielä kaiken lisäksi Nycissä on aika monta hyvää syytä kieltää tuo toiminta, kun ihmiset keinottelevat rent controlled -asunnoillaan ja asuntojen hinnat sen kuin jatkavat nousemistaan, ja lisäksi onhan se vähän kummaa, että hotellit maksavat hotelliveroa mutta ammattimaiset airbnbttäjät eivät.
ReplyDeleteHyvä palvelu siis mustakin noin yleisesti, mutta pelisäännöissä ja niiden noudattamisessa olisi parantamista.
Näinhän se on, että laitonta tuo tosiaan taisi olla - joten en missään nimessä suosittele tätä vaihtoehtoa kenellekään kuin vain omalla vastuulla. Meille se oli nyt paras vaihtoehto ja tarjosi pienen mahdollisuuden kurkistaa sisälle, millaista olisi tuolla asua.
ReplyDeleteEn myöskään tiedä, kuinka paljon on niitä ammattimaisia airbnb ihmisiä ja kuinka monet vuokraavat, jos ovat itse pois kotoa.
Ehkä itsellä oli vähän myös ajatusta, että kokeillaan nyt niin kauan kuin se vielä on mahdollista ?
Tuo vuokra-asunto tilanne on siellä tosiaan vähintään outo ja tavat, millä vuokraisännät yrittävät päästä eroon vuokralaisista ovat hurjia. Viime viikonlopun aikana oli uutisissa vuokraisäntä, joka oli työpäivän aikana mennyt vuokralaisen asuntoon ja lekalla tuhonnut kaiken irtaimiston. Tämän jälkeen voi sanoa, että vuokralaisen täytyy lähteä, koska ei ole toimivia sähköä ja vettä - vuokralaisesta eroon päästyään, vuokranantaja korjaa asunnon nopeasti ja hakee uudet vuokralaiset, joilta saa moninkertaisen vuokran siihen nähden, mitä ensimmäinen vuokralainen maksoi.