![]() |
| Selvästi vasta muuttaneita - autot mahtuvat talliin. Tuo pieni napero on nyt jo collegesta valmistunut nuori mies. |
Tässä kuussa tulee kuluneeksi kaksikymmentä vuotta muutosta USA:han. Komennuksen kesto oli alunperin määrä olla jotain 6 kk ja 2 vuoden välillä - ja siitä se on sitten muotoutunut hyvin amerikkalaiseksi - työsuhde on voimassa toistaiseksi. Yritin löytää vanhaa passia, josta olisi selvinnyt se päivämäärä, mutta löysin joko liian vanhan passin tai sitten uudempia. Mutta joka tapauksessa se oli huhtikuussa 1995 ja lähellä pääsiäistä. Matkustimme komeasti bisnesluokassa ja muistan, että Finnair tarjosi suklaamunan jälkiruoaksi. En ole sen koommin muuten ollut bisnesluokassa Atlantin yli mennessä. Muuttopäivä oli ennen huhtikuun 18. päivää. Sen muistan, koska jotain kautta kuulimme Oklaholmassa tapahtuneesta rakennuksen räjähtämisestä ja meillä ei ollut TV:tä vielä vuokra-asunnossa, ja koko onnettomuus tuntui hyvin epätodelliselta.
Töissä käytettiin tietokonetta ja minulla oli myös läppäri mukana Suomesta, mutta nettiä ei ollut kuten nyt. Jotenkin sitä selvittiin vaikka ei voinutkaan googlata asioita. Tutustuimme yhteen suomalaiseen pariskuntaan samalla seudulla ja siitä ne asiat lähtivät rullaamaan. Monta kertaa sitä manattiin, kun mikään ei sujunut. Ostimme telkkarin, mutta ei tullut mieleenkään, että olisi pitänyt olla kaapelisopimus, jotta mitään sieltä näkyisi. Autokaupassa ostamamme auto jäi kaupan pihalle, kun emme tienneet, että ilman vakuutusta ei pääse pihalta pois. Pankissa jaksoivat kärsivällisesti neuvoa, miten se shekki oikein täytetään. Vuokraemäntä koulutti meitä muutaman hetken jätemyllyn käytön kanssa ja varoitti pistämästä maissin tähkiä sinne. Opimme käymään yard sale:ssa lauantaiaamuisin ja löydettiin monta hyvää tarpeellista tavaraa. Muistan, että meille tuli joku rouva käymään Welcome Wagon - ja toi mukanaan kassillisen esitteitä ja kuponkeja pikkukaupungista - ja seuraavaksi meillä istui Mary Kay konsulentti meikkinäytteiden kanssa. Huhtikuun lopussa lämpötilat kipusivat 30 C ja työkavereilla oli hauskaa, kun kysyin - tuleeko vielä paljon lämpimämpää ?
Meidän pieni muuttokuorma tuli kuukauden perässä. Iso rekka ja meillä oli muutama laatikko. Jos tarkkaan katsot, niin rekan takapyörän vieressä on isän tekemä keinutuoli - ainoa huonekalu, jonka toimme Suomesta.
.jpg)
.jpg)
Olipas kiva lukea tätä ja katsella kuvia! Niin ne ajat muuttuvat. :-)
ReplyDelete
ReplyDeleteSilloin sitä oli aika peloton ! Toisaalta sitä vähän kaipaa sitä alkuaikojen "hölmöyttä" - tultiin vähällä toimeen js ihmeteltiin maailman menoa. Huonoa on se, että itse teki niin paljon töitä, että ei juuri jäänyt aikaa paljon muulle.
Vitsi oottekin asunut USAssa jo kauan :) Oli mielenkiintoista lukea tasta. Taytyy myos todeta, etta sulla on pysynyt suomen kieli tosi hyvana kun miettii kuinka kauan oot taalla ollut! (suomalaiset USAssa FB-ryhmassa sita nimittain nakee kaikenlaisia kielihirvioita haha)
ReplyDeleteOikeinkirjoitus on kärsinyt, mutta onneksi en ole vielä siinä FB tasolla... :) Aika on mennyt nopeasti, muutot on myös siinä auttaneet. Olisi ollut kiva, jos blogi olisi ollut jo olemassa, niin muistaisi paremmin, mitä tuli tehtyä. Mutta toisaalta meillä on niitä paperikuvia....ne ei muuten ole ihan noin keltaisia, mutta yritin niitä vähän muokata.
ReplyDeleteMielenkiintoinen aihe! Etenkin musta on aina kiintoisa kuulla muiden tarinoita siitä, miten oli tarkoitus tulla "vain määräaikaisesti, ehkä kahdeksi vuodeksi", mikä sitten muuttuukin lopulta kymmeniksi ja ylikin vuodeksi. Voi vähän itsekin leikitellä sillä ajatuksella, että entä jos meilläkin... käy noin. :)
ReplyDeleteSamaa mieltä kuin Emmi - sun suomenkieli on tosi hyvää (ja siellä faceryhmässä on kamalaa kieltä!)! Mutta onko sun mieskin siis suomalainen eli puhutte suomea kotona...? Se varmaan auttaa.
Olemme molemmat suomalaisia ja puhumme suomea kotona, työn puolesta pidän yhteyksiä myös Suomen toimipaikkaan, joten senkin tähden parempi pitää kielitaitoa yllä. Puhun ehkä enemmän englantia tai sekoitusta pojan kanssa, hän oli muuton aikaan vain 2v.
ReplyDeleteMeidän 'väliaikainen' muutto perustui minun työhön ja meillä mies oli kotona useamman vuoden.
Ihania kuvia :) Onnittelut 20-vuotistaipaleesta :) Minua kiinnostaa ajatuksesi suomalaisuudesta 20 vuoden jälkeen, voisitteko kuvitella palaavanne joskus? Nyt kun poikannekin on jo "maailmalla"? Just viime viikolla kuuntelin kahden suomalaisnaisen juttua siitä, kun olivat tulleet tänne Piilaaksoon vuonna -97, oli vähän erilainen meininki ennen kännyköitä ja nettiä (siis toki ne silloin jo oli, mutta vähän eri tavalla käytössä). Että on se ollut helpo itellä muuttaa, kun kaikki selviää netistä ja löytyy paljon vertaistukea netin kautta :)
ReplyDeleteRiikka, tunnen itseni suomalaiseksi Amerikassa - näinkin pitkän ajan jälkeen ainakin itse tunnen olevani ulkopuolinen. Pidän monesta asiasta täällä, mutta Suomi on kuitenkin se kotimaa. Jos tulisi lottovoitto, asuisin Suomessa kesät ja talvet jossain lämpimämmässä. Luen Hesarin netissä päivittäin, mutta en voi sanoa olevani perillä asioista kovinkaan hyvin. Olen satunnaisesti äänestänyt, tänä vuonna en - ei vaan kiinnosta ajaa viittä tuntia sitä varten. Mutta 20v on pitkä aika ja voisi sitä olla sopeutumisvaikeuksia puolin jos toisin....
ReplyDeleteTosi mielenkiintoinen ja kiva postaus! Onnea kahdesta vuosikymmenesta :) Itsella tulee nyt 10v ekasta muutosta, mutta asuin tosiaan valissa 4 vuotta pois, mutta samoja ajatuksia oli silloin 10v sitten ja tallakin muuttokerralla. Taytyisikin alkaa kaymaan yard saleissa, asunto on viela puolityhjillaan :)
ReplyDeleteKiitos ! Yard sale:t olivat hyvä keksintö ja toimivat meille hyvin - aikaisin liikkeelle lauantai aamuna ja erityisesti niille paremmille asuntoalueilla. Ja tinkaamisen oppi samalla :)
ReplyDelete