Joulun kalorimäärät ovat ylittyneet jo reilusti, mutta tässä vielä paras suklaapipari resepti -
Tarvitaan jauhoja (4 3/4 dl), teelusikallinen leivinjauhetta, vajaa teelusikallinen ruokasoodaa, puoli teelusikallista suolaa, 3 dl suklaanpalasia, 1 1/4 dl sokeria, 1 dl ruskeaa sokeria, 1 dl canola öljyä, 3/4 dl vettä....ja merisuolaa koristeluun.
Sekoitetaan jauho, leivinjauhe, ruokasooda ja suola keskenään js lisätään suklaanpalaset.
Toisessa kulhossa sekoitetaan sokerit, öljy ja vesi kunnolla. Varmistu, että ruskeassa sokerissa ei ole klomppeja. Kulholliset yhdistetään toisiinsa, mutta ei vaivata liikaa. Peitetään taikina muovikelmulla ja laitetaan jääkaappiin 12-24 tunniksi.
Lämmitetään uuni 177 C asteeseen.
Otetaan taikina jääkaapista ja lusikan avulla tehdään taikinapalloja pellille. Alkuperäisen ohjeen mukaan yksittäisen pallon läpimitta tulisi olla 1 1/2 tuumaa, mutta en ainakaan itse mittanauhalla näitä mitannut.
Kun pallot on valmiita, laitetaan pelli pakastimeen 10 minuutiksi.
Ennen uuniin laittamista, piparien päälle ripotellaan vähän merisuolaa. Paistetaan noin 12 minuuttia tai kunnes piparien reuna on saanut vähän väriä.
Piparien annetaan jäähtyä kunnolla. Nautitaan kohtuudella.
Ohjeen alkuperä: Ovenly Leipomo, Brooklyn NY
Resepti
.jpeg)

.jpeg)
0 comments