Lindströmmin pihvit lauantaina / Mr Lindström' s steak



Punajuuripihvit


Lindstrommin pihvejä....

Valmistui tänään netistä löytyneen ohjeen mukaan - ohje on Chickling blogista ja toteutettu lähes tulkoon ohjeiden mukaan - päädyin vain kypsentämään pihvit uunissa. Tämän huushollin ilmanvaihto on sitä luokkaa, että yritän välttää käryttämistä. Välillä tutkin omaa rakasta Kotiruoka kirjaani, missä ohje eroaa perinteellisestä versiosta, ainakin siinä, että Chicklingin ohjeessa raastetaan tuoretta punajuurta kun taas perinteellisessä oli etikkapunajuuria. Pihvien seuraksi tein perunamuusia, kuulun muuten ryhmään, joka käyttää sähkövatkainta muusin viimeistelyyn. Tästäkin löytyi Facebook:sta kovia kannanottoja, kuulemma vatkaimella tulee liisteriä. No meillä ainakin tuli ihan hyvää muusia.

Pihvien kastikkeeksi ohjeessa oli kerma-sipuli kastike, ja se oli todella hyvää ja sopi punajuuripihvien  kanssa hyvin.
Minusta on tullut aika laiska kokeilemaan uusia ruokia, viikolla ei ehdi ja viikonloppuna ei jaksa. Mutta sitten, kun inspiraatio iskee - joskus kokee näitä kivoja yllätyksiä, ja parasta on, että ruokaa jäi vielä huomiseksikin.




Ja tähän vielä sellainen naturelli kuva - kuvauksen kohteena on erityisesti ihana uusi huivi, jonka posti toi tällä viikolla. Minulla on tapa ottaa asioita välittömästi käyttöön ja viime päivien kylmät ilmat ja tämä huivi sopivat tosi hyvin. Kiitos kovasti tekijälle ! Samassa lähetyksessä tullut pusero on esiintynyt jo University of Tenneseessä eli lähti työmatkalle mukaan saman tien. Kiitos !
Takana näkyy myös lahja kalenteri, joka muistutti minua Heikin päivästä !




I made a very Finnish dinner today - looks like hamburger patties but you grate 3 small beets into the mix and add few capers as well.  When you combine those with mashed potatoes and onion/cream sauce....that is Finnish comfort food.  The recipe is from Finnish blog - Chickling.

Second photo - could say also 'Naked Truth' - I wanted to show the new scarf that came from Finland. Recent gold weather and this scarf goes together really well. Really should have make up on at this age at photos...love the scarf ! Thank You.


2 comments

  1. Minä käytän vaihtelevasti sähkövatkainta ja perunansurvinta, ja molemmat tavat ovat hyviä, kunhan kermaa tai voita käyttää tarpeeksi! ;)

    ReplyDelete