Joulu 2017 on ollut ja osittain mennytkin. Amerikassa ei Tapaninpäivää tunneta, mutta otimme päivän vielä leppoisasti. Melkein liiankin leppoisasti, kun emme meinanneet keritä lentokentälle ajoissa. Myönnän, että minulla on erittäin huono tapa mennä kentälle viime tipassa ja sitä ei auta se tosi…
Päivät tuntuvat ihan vilisevän silmissä joulukuussa. Löysin tämän upean amarylliksen Whole Foods kaupasta. Nyt kun vielä löytäisin hyasintin, niin siinä ne joulunkukkaset olisivat. Amerikkalaiset taitavat pitää hyasinttia enemmän pääsiäiskukkasena, joten sen löytyminen ei ole kovin varmaa.…
Olin mielessäni suunnitellut joulukuun ensimmäisen viikon rauhalliseksi, näin itseni jopa katsomassa Itsenäisyyspäivän juhlia tietokoneelta ja muutenkin ottamassa rauhallisesti. Nämä jäivät vain haaveeksi, kun tiistaina lensin Nashvilleen päiväksi ja keskiviikkona suuntasin Kanadaan, josta kot…
Eilen pistettiin parhaat päälle ja suunnattiin Suomi-juhliin. Miehen puvun kanssa oli yksi ongelma - olin hakemassa sitä pesulasta puoli tuntia pesulan sulkemisen jälkeen ja kesti muutaman minuutin neuvotella pesulan hoitajan kanssa, saanko puvun ulos. Sinänsä hassua, että pesula oli menny…