Meillä on ollut majakka aiheinen taulu yli 20v, mutta tänään kävimme sen majakan vihdoin katsastamassa paikan päällä. Tosin sisälle emme päässeet kiipeämään. Cape Hatteras'n majakka aukeaa kiipeilijöille vasta huhtikuun kolmantena perjantaina ja on auki Kolumbus päivään asti. Vai…
Jos aiot matkustaa Washingtoniin toiveissa nähdä kukkivia kirsikkapuita, yksi mahdollisuus on ajoittaa vierailu vuosittaisen kirsikankukka festivaalin aikaan - tänä vuonna festivaali on 20.3.- 17.4.2016. Kukkimisen etenemistä saa seurattua web camin avulla - joskus epävakainen sää voi aiheuttaa…
Pääsiäisruoho ei oikein tänä vuonna päässyt vauhtiin. Pajunkissoja ei löytynyt edes rahan avulla.
Sitä se meidän sisustaminen on, ja saakin olla. Uutta ei tee mieli ostaa, jos se ei ole juuri oman maun mukainen - mieluummin vaikka ilman. TV:n alapuolelle ostimme laatikoston ja tuuletimme tosi reippaasti, kun saimme sen kotiin ihan omin voimin. Samat taulut seuraavat meitä muutosta t…
Subscribe to:
Posts (Atom)