Lähes 2.5 vuotta olimme onnistuneet välttämään koronaa, mutta se oli löysi tiensä myös meille. Olemme toipuneet, mutta olihan se tavallista nuha/kuume tautia rankempaa. Lähinnä voisin kuvata olotilaa, että joku on nuijinut oikein pesäpallomailalla. Ja se päänsärky. Appeni olisi voinut sanoa, että siellä päässä on jotain, jos se noin särkee.
![]() |
| Meidän minitalossa on hankala eristäytyä |
Mutta mahtuu elokuuhun sentään jotain muutakin - työmatka Suomeen - tyttöjen viikonloppu NH:ssä ainakin.
Tyttöjen viikonloppu sujui NH:n rannikolla - tarkemmin paikkana oli Rye NH - ja olimme vuokranneet talon kolmeksi yöksi. Olimme tutustuneet työn merkeissä ja yhtä lukuunottamatta olemme vieläkin töissä samassa firmassa. Viikonlopun aikana tuli käytyä läpi elämän surut ja ilot. Toivottavasti tästä tulee uusi traditio ja ensi vuonna tapaamme uudessa kohteessa.
![]() |
| Puutarhamökki |
![]() |
| Ulkokuistilla tuli pohdittua montaa asiaa |
![]() |
| Kuvat otettu Ryen rannalla jotain klo 06 aamulla |
![]() |
| Ystävämme valmisti meilla aamiaista - tässä "Eggs Benedict with crabcake" |
![]() |
| Omalta 'bucket' listalta tuli nyt suoritettua se 'paddleboarding' |
Osa porukasta seurasi säätiedotetta, ukkonen oli muutaman mailin päässä, vähän satoi, mutta nyt sitä lautaa on kokeiltu.
Juuri, kun olin aika varma osaamisestani, päädyin järveen. Tästä kuitenkin pääsin takaisin laudalle ja takaisin rantaan. Tämä oli oikeastaan tekojärvi, jossa uiminen oli kiellettyä.
Suomessa oli hellettä. Veimme asiakkaat illallisristeilylle, emme tienneet, että yksi heistä tuli helposti merisairaaksi.....Risteily tuntui kivalta kuuman ja hikisen päivän päätteeksi.
![]() |
Asiakas oli valinnut hotellin - Hotelli Katajannokka, jossa oli mielenkiintoista taidetta näytillä.
Antti Eklundin teos Trumpista sai ainakin oman asiakkaani huomion. Näyttelyn nimi on Freedom is a Choice eli Vapaus on valinta - ja näyttely päättyy 31.8.
Olin yöpynyt hotellissa monta vuotta sitten - silloin se oli osa Best Western ketjua - nykyisin hotelli on osa amerikkalaista Marriott ketjua. Lämmin ilma sai asiakkaani kaipaamaan ilmastointia, mutta muuten hotelli täytti kaikki vaatimukset. Aamiaisessa oli paljon valinnanvaraa - ja minäkin sain kaipaamiani karjalanpiirakoita joka aamu.
Yksi asiakkaistani oli erittäin kiinnostunut yliluonnollisista ilmiöistä - ja hänestä vanhassa vankilassa yöpyminen oli mielenkiintoinen kokemus. En ajatellut asiaa juuri sen enempää, mutta taisivat hänen juttunsa jopa minua valvottaa. Hän oli jopa miettinyt jonkinlaisten mittareiden mukaanottamista.










Kiva lukea elokuustasi.
ReplyDeleteEnsinnä: hyvä, että olette jo selättäneet tuon mokoman taudin! Ja toiseksi: ihastuttavia valokuvia!
Tyttöjen viikonloppu NH:ssa oli varmasti virkistävä ja ainakin kuvissasi tuo paikka näyttää ihanalta. Mekin muuten yövyttiin kesällä vankilassa, lusittiin nimittäin yksi yö Turun Kakolassa. Mittareita ei käytetty, mutta olisihan se ollut mielenkiintoista tarkistaa senkin yösijan väreilyt ;)
Inspiroivaa syyskuun alkua sinne!
Kiitos kommentista, blogi on vähän murroksessa, mutta yritän saada jotain aikaiseksi. Tyttöjen viikonloppua oli suunniteltu keväästä alkaen, alunperin sen piti olla ihan eri paikassa, mutta sitten tuli odottamattomia huonoja uutisia ja teimme uudet suunnitelmat. Meitä oli yhteensä 6 - ja oli ihanaa tavata jossain muualla kuin työkuvioissa.
DeleteIhana tuo kuva, jossa on simpukka rannalla. Niin kauniit värit.
ReplyDeleteEhkä nyt sitten voitte hetken aikaa huokaista helpotuksesta, kun korona on sairastettu ja toivottavasti menee kauan valtavariantin muutokseen, niin teillä olisi vastuskykyä. Suomessa maskien käytöstä on kokonaan luovuttu ja sitä myöten se on vaan ajan kysymys, milloin epidemia puhkeaa kouluissa. Meillä kolme koululaista, joten odotettavissa on, että tänä syksynä podetaan koronaa jälleen.
Jotenkin luulin, että säästyisimme koko koronalta, on oltu aika huolellisia eikä missään massatapahtumissa, mutta tämä uudempi variantti taitaa olla paljon herkempi tartunnan suhteen. Kunhan yskästä pääsisi eroon, olisi hyvä.
DeletePaljon muistoja NH:sta, asuimme siellä yli 10 vuotta. En tosin muistanut, että rannikko oli noin kaunista.