Hajanaisia ajatuksia työstä ja elämästä yleensä



Monta viikkoa edellisestä postauksesta - työ on vienyt mennessään viimeiset viikot (tai kuukaudet). Siinä on jäänyt ystävät huomioimatta, perhe ja se kodinhoitokin on kärsinyt. Yksi projekteista on nyt melkein valmis, muutamia juttuja vielä kesken, ja sitten toivottavasti helpottaa. Lähimmät tietävät, että näin on sanottu ennenkin ja sitten taas kiire iskee.
Olen nyt matkalla kotiin vuosikokouksesta. Meitä on koulutettu, motivoitu ja palkittu. Kokous oli hyvä, mutta viikon jälkeen olen jo valmis kotiin. Kun on tottunut tekemään töitä yksin tai pienessä ryhmässä, niin tuhannen ihmisen vuosikokous voi olla aika hämmentävä tilanne.

Tuon ylläolevan kuvan otti kolleegani muutama viikko sitten. Olin joutunut hoitamaan paperihommia pitkän ajan ja tuo päivä oli ensimmäinen, kun pääsin tapaamaan asiakkaita. Kuva on omasta mielestäni hyvä esimerkki siitä, mistä oikeasti pidän. Laitteen edessä, vaikka polvillaan ja käydä konetta läpi. Ei ehkä se tyypillinen myyntinainen, mutta kuva on minua itseään.

Mielessä on paljon ajatuksia oman ajankäytön järkeistämisestä. Toivon mukaan onnistun edes vähän siinä. Ja terveyttäkin pitäisi hoitaa. Nukkumisen suhteen asia on jo parantunut huomattavasti, nyt pitäisi kohentaa muuten kuntoa. Nähdä ystäviä, nähdä perhettä.


                                                                                                 

2 comments

  1. Hyvä kuva! Toivottavasti pystyt muuttamaan ajankäyttöäsi haluamaasi suuntaan. Kuulostaa raskaalta, mutta tutulta - "sitten" helpottaa. Minä tiesin etten viime syksynä ryhtynyt hommaan, jota voi hoitaa vasemmalla kädellä tai joka ei tule kotiin, mutta luulin silti, että 8-5 Mon-Fri jättäisi tilaa elämälle töiden ulkopuolella. Arvaat varmaan kuinkas sitten kävikään! Eli laitapas sitten sopivan ajan tullen hyviä vinkkejä tännekin päin.

    ReplyDelete
  2. Kiitos kommentista Pilvi. Minä olen aika kevyessä sarjassa sinuun verrattuna ! Töistä en juuri kirjoita, mikä on sikäli omituista kun iso osa ajasta siihen kuitenkin menee. Jo yöunien takaisin saaminen helpottaa. Hyvää kesää sinne tuuliseen (?) kaupunkiin.

    ReplyDelete