Virginian yliopistosta olen jo kirjoittanut aiemmin ja varsinkin Thomas Jeffersonin Monticello plantaasista. Nämä kuvat ovat nyt yliopistoalueelta, paikka on Charlottesville Virginia. Yliopisto on perustettu 1819 ja opiskelijoita on yli 20000. Kuten Monticello plantaasi myös yliopiston alue on maailman perintökohde - yliopisto kohteena on erilainen siinä mielessä, että se toimii tänä päivänä samassa tehtävässä kuin miksi se rakennettiin. UVA hyväksyi vain miesopiskelijoita 1970 luvulle asti - nykyään naisopiskelijoita on miehiä enemmän. Edward Kennedy ja Katie Couric mainitaan koulun alumni listassa. UVA on yleinen (public) yliopisto, mutta maineeltaan varsin vaikea päästä opiskelemaan ja myöskin kallis, jos ei asu Virginiassa.
Näyttää, että valokuvaus harrastus on edennyt enemmän yksityiskohtiin. Täytyy ilmeisesti ottaa vähän enemmän etäisyyttä !
Thomas Jefferson oli 3. USA:n presidentti. Täällä viikolla USA:ssa järjestettiin presidentin vaalit ja Donald Trump on nyt valittu USA:n 45. presidentiksi. Kampanja oli pitkä ja varsin likainen. Vanha käsite 'poliittisesti korrekti' on jäänyt historiaan. Varsinkin Trumpin käyttäytyminen oli ennennäkemätöntä - hän on arvostellut vammaisia ihmisiä, naisia sekä muslimeja - nämä vain esimerkkejä. Amerikkalaiset ovat jakaantunut kahteen leiriin - Trumpin kannattajat ja Never Trump (ei koskaan Trump). Presidentin virka on yksi niistä, joissa ei ole harjoitteluaikaa - työ alkaa 20.1.2017. Nähtäväksi jää, kuinka vaalilupaukset toteutetaan ja miten Amerikka yhdistetään.
God Bless America






0 comments