Viikonloppuun oli tarkoitus mahduttaa tähtien katsomista, golfin peluuta ja ehkä yhden vesiputouksen näkeminen. Viikonloppu nyt ei ollut täydellinen menestys, mutta ainakin teimme sen, mikä on järkevää osavaltion keskellä asuessa, kun lämpötilat lähenevät 35C. Näissä lämpötiloissa kannattaa lähteä veden ääreen tai vuoristoon - me valitsimme vuoristomaisemat. Vaikka täällä on asuttu ikuisuus, tuntuu että unohdan aina kuinka leveä tämä osavaltio oikein on.
Ensimmäinen etappi oli PARI eli Pisgah Astronomical Research Institute. Lähdimme perjantaina töiden jälkeen matkaan, myöhästyimme puolisen tuntia tilaisuuden alusta - yli neljä tuntia ovelta ovelle.
Netistä löytyy yksityiskohtaisempaa tietoa, mutta lyhyesti tämä on alkuperältään NASA:n tutkimuskeskus, myöhemmin osa DOD:ta (Yhdysvaltojen Puolustusministeriö) ja nykyisin PARI on järjestö, joka tukee tiede ja teknologia opintoja paikallisissa kouluissa.
NASAn aikakautena PARI:n teleskoopeilla seurattiin satelliitteja itärannikon suunnasta. Tutkimustyö, mitä PARI:ssa tehtiin yli 50 vuotta sitten, on tuottanut tuloksia kuten GPS systeemit.
DOD:n aikakauden lopussa suurin osa radioteleskoopeista muutettiin muualle USA:ssa, mutta jäljelle jäi kaksi teleskooppia (molemmat 26 metriä halkaisijaltaan). Alueelta löytyy myös pienempi radioteleskooppi (4.6 metriä halkaisija) - siihen on maalattu hymyilevä naama. Kylmän sodan aikana Neuvostoliiton ottamissa kuvissa tämä oli sitten näkyvissä ihan kuin ystävällisenä vilkutuksena.
Olimme ilmoittautuneet ohjelmaan Evening with PARI - kuuntelimme ensin puoli tuntia esitelmää, seuraavaksi tutustuimme näyttelyyn - sisälsi esimerkiksi aidon avaruussukkulan renkaan (!) ja lopuksi meidän olisi pitänyt päästä katsomaan tähtiä teleskoopeilla.Valitettavasti pilvipeite ja kova ukkosmyrsky estivät tämän viimeisen osan ja se nyt oli vähän harmittavaa, koska sen vuoksi sinne oli menty. Eli en ehkä suosittelisi tätä kenellekään varmana kohteena, kun kuitenkin ollaan sään armoilla. Tie PARI:iin on pieni ja mutkitteleva ja varsinkin poislähtiessä ukkosmyrskyssä tarpeeksi jännittävä kokemus.
Se esitelmä muuten koski kasvistoa vesiputouksien lähellä. Nyt tiedämme, että kasvi nimeltä bearcorn (karhun maissi) on laksatiivinen ja karhut etsivät kasveja talviunen jälkeen, jotta saavat vatsansa toimimaan.
Lauantaina pelasimme golfia Cummings Cove nimisellä kentällä - kenttä kiemurteli vuoren rinteessä ja varsinkin ensikertalaisille kenttä oli kapea ja vaikeanpuoleinen. Onneks oli aika hiljaista, saimme nauttia hienoista maisemista rauhassa. Meiltä taisi mennä 6 palloa hukkaan, joten tulokset eivät ole kehuttavia.
![]() |
| Go Pro rules ! |
Vesiputous käytiin katsomassa golfin jälkeen. Valitsimme sen, joka vaati lyhyimmän kävelyn autolta eli Hooker Falls. Dupont Forestin alueella on yhteensä 6 vesiputousta ja kuumana kesäpäivänä sen parkkipaikan löytäminen voi olla hankalaa.
Dupont Forestilla on mielenkiintoinen historia, alueen keskellä on tehdas, jossa aikoinaan valmistettiin Agfa filmiä. Tehdas ei ole ollut toiminnassa pitkään aikaan, mutta alueen puhdistustyöt ovat edelleen kesken. Tätä tehdasaluetta muuten käytettiin The Hunger Games elokuvassa. Toivon mukaan puhdistettu alue joskus liitetään Pohjois-Karoliinan omistuksessa olevaan alueeseen.
Kun lauantai on näin kiireinen, täytyykin sitten sunnuntaina levätä.


Kävittekö Hendersonvillessä? Poikkesimme siellä kahvilla ja vaikutti ihanalta pikku kylältä, jonne voisi tehdä päiväretken (meiltä ei niin pitkä matka). Olisitte poikenneet meille kahville!?
ReplyDeleteOtetaan kahvikutsu korvan taakse. Yopaikkamme oli Flat Rock NC - mutta se oli ihan Hendersonvillen kyljessa. Myos Brevard vaikutti ihan mukavalta paikalta - tosiaan meilta tuonne kestaa lahemmas 5 tuntia, mutta tuonne vesiputousalueelle haluan kylla uudestaan (ja kahville Charlotteen). :)
ReplyDelete