Tähti poikineen - joulutähti-näyttelyssä -JC Raulston Arboretum NC


Blogi on ollut hiljainen viimeaikoina, mutta ajattelin ilahduttaa nyt värikkäällä joulutähti postauksella. Joulukuu on töiden suhteen kiireistä aikaa, tai siihen ainakin olen valmistautunut ja oma joulun valmistaminen jää viimeisiin päiviin. Olin nähnyt lehdessä ilmoituksen joulutähti-näyttelystä ja koska oli vielä vapaa pääsy ja paikka aika lähellä, päätin vierailla sunnuntaina. 
Näyttelyssä oli 100 kukankasvattajaa mukana ja näistä olisi saanut äänestää oman suosikkinsa. Sen verran varoitusta, että 'punainen' ei enää riitä kuvaamaan kukkaa !

Olkaa hyvät - kukkaloistoa Pohjois-Karoliinasta ! Ja koska täälläkin on talvi, kukat olivat näytteillä lisätiloissa.























Allaolevassa kuvassa näkyy pelkästään punaisten joulutähtien rivistö. Päätä nyt sitten, mikä kukista on kaunein - huh ?

Näyttelyssä oli myös esillä kolme metriä korkea puu - rakennettu kokonaan joulutähdistä !


JC Raulston Arboretum on osa North Carolina State Yliopistoa ja nimetty perustajansa JC Raulstonin mukaan - hän opetti samaisessa koulussa vuodesta 1975.  Pääsymaksua ei peritä, mutta ottavat vastaan lahjoituksia. Itse puisto tai "puulajipuisto" ei ole kummoisenkaan näköinen talvella, mutta rauhallinen pysähtymispaikka keväämmällä.

Oma epävirallinen suosikkini taitaa kuitenkin olla tuo perinteinen punainen kukka !

2 comments

  1. En ole joulutähtien fani mutta nämä näyttävät kyllä fantastisilta!

    ReplyDelete
  2. En ole ihan varma, mitä odotin - mutta enpä ole ennen ollut arvostelemassa joulutähtiä !

    ReplyDelete