Yksitoista kysymysta - haaste (taas)


Kaunein maisema
Sain Johannalta haasteen koskien 11 kysymystä (Kiitos !) - ja näihin on aina kiva yrittää keksiä vastauksia !
Vanhemman rouvan rohkeudella vastaan hiukan muunnellusti - 11 havaintoa Amerikasta ja amerikkalaisista -

1.
Amerikkalaiset eivät epäröi keskeyttää keskustelua esittääkseen oman mielipiteensä. Joskus luulin, että pitää kiltisti odottaa loppuun ja sitten puhua - tätä jos noudattaa voi olla, että ei saa ollenkaan puheenvuoroa.
2.
Small talk hallitaan hyvin ja yleensä ei ole ollenkaan vaikeaa aloittaa juttelua uusien ihmisten kanssa. 
3.
Suurin osa tapaamistani amerikkalaisista ei osaa lukea karttaa. Liekö matkalleni sattunut poikkeuslaatuisia yksilöitä ? 
4.
Muutama asiakkaistani kutsuu minua sanalla Honey. Aamiaispaikassa olen sentään Dear.
5.
Olen tavannut monta ihmistä, jotka asuvat New Yorkin osavaltiossa, mutta eivät ole ikinä käyneet New Yorkin kaupungissa.
6.
Viimeisin suomalainen, josta minulle mainittiin asiakkaan toimesta oli Hannu Mikkola. Jatkan ihmettelemistä, kuinka pienen maan edustajat voivat olla niin tunnettuja maailmalla ?
7.
Amerikkalainen ei epäröi rikkoa 'sääntöjä' - tuttavani laittaa aina jäitä punaviiniin - who cares ?
8.
Pikaruoka maksaa paljon vähemmän kuin terveellisempi ruoka ja sitä on paljon saatavilla.
9.
Toisaalta Amerikassa löytyy kaikenlaista ruokaa ja etnistä keittiötä - ulkonasyöminen on hyvin tavallista. Viimeisimmän tutkimuksen mukaan yhdessä annoksessa voi olla jopa 3000 kaloria.
10.
Yksi uusimmista työvoimaan liittyvä trendi ovat eläkeläiset, jotka ostavat asuntoauton ja ajavat ympäri maata tehden pätkätyötä. Muun muassa Amazon tarjoaa näille työntekijöille ilmaisen paikoituksen.
11.
Verkostoituminen on Amerikassa kaikkea - työasioita voi helpottaa, jos käy samassa kirkossa vakuutusmiehen kanssa tai sattuu samaan golfryhmään mahdollisen asiakkaan kanssa.


Hotellin ikkunasta !

Kotona

Raum


Johannan kysymykset:
Miltä tuntuu asua muualla kuin Suomessa ? Tunnen itseni Suomalaiseksi, joka vain sattuu asumaan Amerikassa.
Missä ympäristössä tunnet olosi  kotoisaksi ? Perheen seurassa, oli se sitten täällä  USA:ssa tai Suomessa.
Mika on parasta arjessa ? Itsenäinen  työ, työ terveydenhuollon/tutkimustyön  parissa
Mika oli lapsuutesi lempileikkipaikka ? Siella kotona Rauman Lapissa !
Mita uutta haluaisit oppia ? Uuden kielen - kielitaito häviää Amerikassa !
Mita kirjaa luet nyt ja voisitko suositella sitä ? Luen Camilla Läckbergin kirjoja - kiva uusi dekkarituttavuus minulle.
Oletko aamuvirkku vai yökyöpeli  ? Ehdottomasti aamuvirkku.

Mika on suosikkisarjasi tai -elokuvasi ? House of Cards koukutti. 
Mika on ollut paras lomasi ? Tämän kesän matka Suomeen oli hieno !
Miten pidat yhteytta ystaviisi ?  Olen vähän huono pitämään  yhteyksiä, sähköposti,kortit, FB, enemmän pitäisi tehdä....
Onko inspiraatio edellytys kirjoittamiselle ? Olen aiemmin kirjoittanut  lauluntekijasta, joka tekee yhden laulun päivässä. Suurin osa on ihan huonoja, mutta tuohon määrään  mahtuu jo ihan hyviakin lauluja. Sama pätee  mielestäni kirjoittamiseenkin.

Haasteen saa ottaa vapaasti vastaan !

8 comments

  1. Meilläkin on House of Cards vihdoin soitossa. Niin hyvä sarja, että jättää vähän epämukavan olon!

    Olisi muuten mielenkiintoista kuulla joskus lisääkin sun työstä. Palan sieltä toisen täältä toki olen saanut täällä lukea. :)

    ReplyDelete
  2. Tuo päällepuhuminen tuntuu olevan suomalaisille aivan erityisen vaikeaa - jo lapsesta saakka kaikkia opetetaan olemaan keskeyttämättä. Ja juuri sen vuoksi minulta usein jää puhuminen amerikkaisten seurueessa kokonaan väliin, en ehdi mukaan!!

    Läckbergeihin olen minäkin koukuttunut. Tosin muutaman kirjan jälkeen ne vähän toistavat itseään, mutta yhtä kaikki ovat kuitenkin hyvin kirjoitettuja ja jänniä :)

    ReplyDelete
  3. 3. Ei ole poikkeusyksilöitä mun kokemuksen mukaan. Olen aina naureskellut sille, että esim Amazing Racessa hehkutetaan, kun tyypit viipottaa eteenpäin, että "and with ONLY a map to guide them...!" Mitä muuta kartan lisäksi oikein pitäisi tarvita? Musta kartan lukeminen on vähän samanlainen taito kuin pyörällä ajo tai uiminen, että se olisi hyvä kaikille opettaa jo lapsena.

    5. Tää on musta yllättävää jo. :)

    9. Ainakin Cheesecake Factoryn shrimp pastassa on. :( Se vielä näyttää niin hyvältä eikä mitenkään kohtuuttoman epäterveelliseltä, en tajua mitä siihen tungetaan...

    Kuis kauan sä nyt olet asunut USAssa? Muistelisin että jo todella kauan, ja musta on hienoa, että siitä huolimatta koet itsesi suomalaiseksi. :)

    ReplyDelete
  4. House of Cards meni taalla niin pitkalle, etta kampaajallekin otettiin mukaan Claire Underwood:n kuva - hih !

    ReplyDelete
  5. Terhi - kauan aikaa sitten muistan sanoneeni esityksen yhteydessa, etta kysymykset vastataan lopuksi ja sitten olin aika ihmeissani, kun yleiso kuitenkin keskeytti koko ajan. Nyt olen tahan jo tottunut, mutta tyon ulkopuolella jaan helposti hiljaiseksi suomalaiseksi.....

    ReplyDelete
  6. Jenni -

    Kartan luvusta - olen joskus kysynyt neuvoa yhden tunnetun yliopiston kampuksella - ja avunantaja ei osannut tulkita oman puhelimensa karttaa.... :)

    Monet unohtavat kuinka iso on New Yorkin osavaltio - ja osa on kovin kaukana NYC:sta - vaikka alueet Vermontin rajalla tai sitten pohjoisessa Buffalossa.

    Aika on mennyt nopeasti, mutta toisaalta jos ajattelee, etta olen tullut tanne 'lahetettyna tyontekijana' suomalaisen firman toimesta ja olen edelleen saman tyontekijan palveluksessa - se ja perhe ovat pitaneet minut hyvin suomalaisena. Tosin tyopaikkani ei enaa ole suomalaisessa omistuksessa, mutta Suomessa edelleen on valmistusta. No siina ehka enemman tyosta kun oli tarkoitus sanoa ! Ensi vuonna tulee 20 vuotta tayteen...

    ReplyDelete
  7. kiitos vastauksistasi. oli tosi kiva lukea niitä, erityisesti pointtejasi amerikkalaisista. Itselläni kohtaamiset amerikkalaisten kanssa ovat vielä jääneet aika pintaraapaisuiksi.

    House of Cards on mulle vielä tuntematon, mutta täytyisi kyllä tutustua. Tällä hetkellä on muutenkin haussa joku uusi sarja seurattavaksi.

    Kiva kuulla, että nautit Suomen lomasta. Niin mäkin ja siksi tämä kommentti tulee vasta nyt...

    ReplyDelete
  8. Johanna - yritin vastata vahan eri lailla amerikkalaisista, kuin ehka yleensa. Tama on niin iso maa, etta meita loytyy joka lahtoon - ja olisi kovin nurinkurista tehda yhta maaritelmaa, joka sopii joka maan nurkkaan.
    Jos saat House of Cardin katselumahdollisuuden ja ensimmaisen jakson jalkeen pidat siita - kehottaisin kohtuullisuuteen katsomisessa. Jakson fanien keskuudessa on tunnettua 'binge katsominen' eli katsotaan vaikka 10 jaksoa putkeen. Ei kannata, kannattaa saastaa, koska ohjelmaa on tehty vain kaksi kautta ! :)

    ReplyDelete