Positiivisuushaaste 2/5



Positiivisuushaastetta täytyy laittaa eteenpäin, että ei ihan jää ensimmäiseen ja viimeiseen kertaan.

1.
Sain viimeisenkin rästiin jääneen kuluraportin tehtyä eikä kuittien etsimiseen mennyt kovin kauaa. Aina kuitenkin menee siihen etsintään enemmän aikaa kuin itse paperin täyttämiseen.....jep - näitä paperijuttuja täytyy tehdä viikonloppuna, kun ei viikolla ehdi... :(

2.
Tein eilen perunasalaattia ihan itse ja sitä oli vielä tänäänkin - positiivista, että ei täytynyt laittaa uutta ruokaa ja molemmille kelpasi - pienehköjä keitettyjä punakuorisia perunoita, silputtua selleriä, tilliä, vähän majoneesia, kermaviiliä tai sen tapaista, etikkaa, hippunen suolaa., vähän silputtua punasipulia. Aivan uskomattoman hyvää, mutta olenkin sellainen peruna-ihminen....

3.
 Ehdimme myös golfkentälle ja taisin pelata parhaimman tuloksen pitkään aikaan (= siis ikinä) eli 83.
Ja kierrokseen mahtui jopa kaksi pilalle mennyttä reikää, mutta myös yksi birdie ja muutama par. Ja soitin vielä isälle 11. reiän lyöntipaikalta, koska klo oli 1400 EST - ja tapanani on silloin soittaa kotiin.

4.
 Löysin kolme lahjakorttia siivouksen yhteydessä - yksi Uno ravintolaan, yksi Cheesecake Factory:in ja yksi kirjakauppaan....summat eivät olleet huimaavia mutta kaikki olivat voimassa. Kuinkahan paljon täällä jää ihmisiltä näitä käyttämättä ? Itse asiassa tämä vähän innosti siivoamaan enemmän - jos vaikka löytyisi enemmän ! :

5.
Teppo Nurmisen blogia tuli luettua - olen tehnyt Tepon kanssa aiemmin töitä ja näitä lukiessa tulee joskus mieleen vanhat projektit ja touhut. Hyvin kirjoitettua tekstiä ja sopii monenlaiseen työyhteisöön. Tämäkin kohta minua hymyilytti.

Haaste eteenpain Hannis - jos ehdit, ota vastaan!




0 comments