![]() |
| Oma henkilökohtainen äänestyslippuni |
Olin alunperin ajatellut kirjottavani "Tiistai ei tule tarpeeksi nopeasti", mutta sitten se Tiistai tuli ja meni. USA:n presidentinvaalit pidettiin tiistaina marraskuun 3. päivä. Edellisen kerran 2016, seuraavana päivänä oli selvää, kuka on seuraava presidentti. Tänä vuonna TV näyttää samalla otsikolla vaalituloksia päivästä toiseen, ääntenlasku jatkuu, eri osavaltioissa on erilaiset lait.
Eilen lauantaina, päästiin yhdenlaiseen välietappiin ja Joe Biden on nyt President Elect ja Kamala Harris on Vice President Elect. Olimme menossa golf kentälle, kun puhelin kilahti viestin merkiksi. Ensimmäinen tunne oli helpotus - olisiko tämä nyt ohi. Toinen tuntemus oli, että ei ole uuden presidentin tie helppo, jos senaatissa säilyy vielä republikaanien enemmistö. Ja se, että maa on niin kahtia jakautunut, että sille ei taida löytyä esimerkkiä historiasta. Jos ihmettelet, mistä vaaliväsymyksemme johtuu, niin viimeiset kuukaudet vaalikampanja on ollut täydessä vauhdissa. Presidentin lisäksi vaaleissa valitaan senaattiin, kuvernööreja ja muihin paikallisvirkoihin. Pohjois-Karoliina tiedettiin alunperin osavaltioksi, jossa voi käydä ihan kuinka tahansa. Ehdokkaat kävivätkin täällä useampaan otteeseen, tosin Trump perheen jäsenet paljon enemmän. Jos 2016 olin sen verran kiinnostunut, että osallistuin myös yhteen vaalitapahtumaan, tänä vuonna äänestin, mutta suurelta osin COVID19 syistä, en halunnut edes ajatella joukkotilaisuuksia.
Jos tiedotusvälineisiin on luottamista, niin myös nykyinen presidentti Trump oli menossa lauantaina golf kentälle tai sitten jo pelaamassa. Vielä seuraavankaan vuorokauden aikana, hän ei ole myöntänyt häviötä. En tiedä, miten golf peli sujui?
Joe Biden oli pidättäytynyt puheista ennen lauantai-iltaa, jolloin hän piti puheen vaalin tuloksista. Puheessaan hän lupasi yhdistää eikä hajottaa, lupasi kuunnella kaikkia osapuolia - kaikenkaikkiaan hyvä puhe ja varmasti tarkasti harkittu. Muuten monessa yhteydessä mainitaan se, että Bidenilla ei ole Obaman kaltaisia puhelahjoja - mutta mielestäni puhe oli traditionaalinen ja rakentava - juuri sellainen, mitä voi odottaa presidentiltä.
Kuuntelin itse pariin kertaan videon, jonka Joe Biden esitti Suomelle 100 vuotisjuhlan kunniaksi. Joe Biden oli vieraillut Suomessa 2011 - ja hänellä oli mukanaan myös pojantyttärensä - yhtenä syynä hänen mukaansa oli se, että hän halusi lapsenlapsen tapaavan Tarja Halosen ja näkevän, kuinka edistyksellinen maa Suomi oli. Joe Bidenin varapresidentti Kamala Harris on esimmäinen naispuolinen varapresidentti USA:n historiassa, Kamalan sukujuuret ovat Intiassa ja Jamaikalla, joten hänen merkityksensä ensimmäisenä värillisenä naisena on myös suuri. Joe Bidenin vaimo Jill on opettaja, ja ainakin nyt ajatellaan, että hän jatkaisi opetusta myös uudessa virassaan. Presidentiksi valittu Joe Biden on ammattipoliitikko, ollut mukana politiikassa jo yli 40 vuotta.
Se negatiivinen asia, joka vielä painaa mieltä - on miten maa on kahtiajakautunut. Olemme asuneet USA:ssa 25 vuotta, mutta tämä on jotain uutta. Asuntoalueellamme - jossa suurin osa on jo eläkeikäisia, kirjoittelu netissä on vihamielistä ja ilkeää. Ehkä olin naiivi, kun luulin, että ikäihmiset olisivat olleet herttaisia ja ystävällisiä. En tosin tiedä, että rajoittuvatko vihapuheet vain nettiin vai sanotaanko asioita myös päin naamaa. Laitoin eilen kysymyksen nettipalstalle, jossa tiedustelin, kuinka ikkunoissa olevat verkot saa helpommin poistettua. Taisin jopa kehua miehelle, että sieltä tulee vastaus äkkiä, ei varmaan mene montaa minuuttia. En ollut iltaan mennessä saanut yhtään vastausta ja saimme ihan keskenämme ne verkot pois. Katsoin nettipalstaa ja totesin, että avuliaat ja herttaiset naapurit olivat ilmiriidassa siitä, mitä nyt tapahtuu, kun sosialisti Joe Bidenista tulee presidentti, onko sosialismi ja kommunismi sama asia - ja lopettaako uusi presidentti poliisin ja sulkee sairaalat ? En edes yritä keksiä, mistä nämä jutut saavat alkunsa. Eräs naapuri hyökkäsi varapresidenttiä vastaan tavalla, joka antoi ymmärtää, että osasyynä oli Kamalan etnisyys sekä se, että Kamala oli halunnut rajoittaa automaattiaseiden saatavuutta. Amerikkalaiselle se oikeus kantaa asetta on yksi tärkeimmistä. Myös COVID19 suhteen naapuristomme edustaa erilaisia mielipiteitä. Pohjois-Karoliinassa ruokaravintolat ovat auki, mutta saavat ottaa sisälle vain 50% normaalimäärästä. Kuvernööri on antanut määräyksen, että julkisissa tiloissa - kuten ruokakaupat ja ravintolat, maskia tulee pitää, paitsi silloin kun syö tai juo. Tällä viikolla selvisi, että uudehko Olive Garden ravintola ei valvo maskipakkoa, kuvernööri voi sitä suositella, mutta siitä ei rangaista, jos maskia ei pidetä. Ruokakauppa tai ravintola voi kylläkin kieltäytyä päästämästä sisälle, jos ei maskia ole - tai useimmissa tapauksissa, sieltä annetaan maski asiakkaalle. Asiaan täällä vaikuttaa myös se, että kuvernööri on demokraatti. Eräs naapurimme antoi hyvät arvostelut tuolle yo. ravintolalle, kun eivät pakota maskin käyttöön.
Ai niin, yksi yksityiskohta, joka vaivasi Rouva K:ta naapuristossa ja joka hänen mielestään teki Kamala Harrisista kommunistin, on se, että Kamala Harris on julkisesti pyytänyt, että luopuisimme muovipilleistä.

Täälläkin on seurattu ahkerasti ääntenlaskennan edistymistä ja tyrmistyneenä Trumpin lehdistötilaisuutta, jonka läehtyksen ilmeisesti useampikin tv-kanava päätti kesken. Toivottavasti Trump myöntäisi häviönsä ja mahdollisilta oikeuden käynnit ja äänten uudelleen laskennat eivät toteutuisi.
ReplyDeleteTänä aamuna yleensä hyvin hillitty ja pidättyväinen saksalainen kolleegani kävi koronalock down mielenosoitusten suhteen aivan kuumana. Saksalaiset lehdet ovat muutaman viime viikon raportoineet koronalukujen jyrkästä kasvusta Saksassa sekä Ranskan ja Belgian huolestuttavista tilanteista. Saksa on ottanut molemmista maista vastaan keuhkokonetta tarvitsevia potilaita, koska Ranskassa ja Belgiassa on keuhkokonepaikat täynnä. Jotta Saksassa ei kävisi samoin, siellä on kevyt lock down. Asia on hyvin perusteltu ja kommunikoitu. Kaikki huvitukset ovat kiinni: ravintolat, museot, teatterit jne. Koulut ja kaupat ovat auki. Nyt Saksassa on ollut mielenosoitusten aalto lockdownia vastaan. Enimmillään oli ilmeisesti yhdessä kaupungissa kokoontunut 16000 mielenosoittajaa. Luonnollisesti ei mitään turvavälejä eikä tietenkään maskejakaan. Mielenosoituksista on runsaasti kuvamateriaalia netissä ja työkaverini oli erittäin vihainen siitä, että yllättävän moni ei ollutkaan nuori aikuinen vaan ihan tuhdisti keski-ikäinen. Nuorten 20+ henkilöiden turhautumisen hän olisi vielä ymmärtänyt, heidän ikäluokastaan harva sairastunut joutuu sairaalahoitoon ja tuossa iässä sitä niin moni luulee olevansa kuolematon. En voi minäkään käsittää tuollaista käyttäytymistä.
Täällä ehkä on ollut enemmän se nuoriso, joka on vähät välittänyt rajoituksista. Erityisesti yliopistokaupungeissa on yleisesti enemmän tartuntoja, mutta en usko, että heidän juhlimiset ovat juuri missään tekemisessä politiikan kanssa. Ja onhan se niinkin, että täällä osa väestöstä uskoo Trumpin puheita eikä mitään turvavälejä harrasteta. Kävimme pari viikonloppua sitten Tennesseen puolella, meillä on autossa maskeja ja desinfiointiainetta - olisimme yhden yön hotellissa ja kävisimme ihailemassa ruskamaisemia. Oli aikamoinen järkytys huomata, että kansallispuiston kyljessä olevassa turistien kansoittamassa kaupungissa, juuri kukaan ei pitänyt maskia. Kävimme pikaisesti kaupungilla ja päädyimme hiljaiselta näyttävään paikkaan syömään - olin sanaton, kun huomasin että siellä oli alkupalat buffetissa. Voiko se edes olla mahdollista ? Muuten Tennesseessä oli erittäin vähän vaalimainoksia, myöskään TV:ssä ei ollut mainoksia. (Tennessee for Trump) Minulta meni yksi hyvä valokuvauskohde sivu suun, kun en ollut tarpeeksi nopea - huoltoaseman pihalla laitoin kameralaukkua autoon, kun kaksi stetson hattuista naista luuli, että ottaisin heistä kuvan - ja jälkeenpäin tajusin, että he olisivat mielellään poseeranneet. Molemmilla paidat, joissa luki Women For Trump.
DeleteJos jostain olen yllättynyt, niin se on vanhemmat +65 ihmiset, jotka ovat hyvin katkeria Bidenin voitosta enkä tosiaan tiennyt että muovipillien kieltäminen on kommunismia.