Tammikuu - Politiikkaa ja vähän muutakin


Tavallaan tammikuu on oma suosikkini, ensin on synttärit, saa aloittaa ihan puhtaan kalenterin ja voi ainakin paperilla suunnitella vuoden menoja. Tällä kertaa meillä oli myös karvainen vieras synttäreillä - Pate oli meillä hoidossa ja minä sain tarvittavaa liikuntaa. Muuten en varmaan lähtisi heti aamusta kävelylle, mutta Pate oli hyvä syy. Uusi liikunta, jonka aloitin tammikuussa on pilates ja olen pelottavan innostunut siitä. Esimerkkinä tästä tämän viikon työmatka, kun keskiviikkona mietin tien päällä, olisipa pian perjantai ja pääsisi pilatekseen. Mikä siinä sitten koukuttaa, on että se ei tunnu liian vaikealta, mutta kuitenkin sen verran uutta, että joudun keskittymään kovasti. Toivon, että innostus jatkuu. Ja parasta on tunne, että olen aina muutaman millimetrin pidempi tunnin jälkeen.

Tykkään mahdottomasti reissujen suunnittelemisesta, joskus jopa enemmän kuin reissusta itse. Tänä vuonna on kalenterissa matka syntymäpäiville tai oikeastaan kaksille. Syksymmällä on tarkoitus olla taas vapaaehtoistöissä, kun 2019 Solheim Cup pidetään Skotlannissa - sain hyväksymiskirjeen pari viikkoa sitten. Muut reissut ovatkin sitten viikonloppuja tai pidennettyjä sellaisia. Ainakin yksi valokuvauskurssi on aikataulussa ehkä kaksikin.

Amerikassa on ollut liittovaltion sulkutilanne päällä jo 28 päivää. Suurin kiistan aihe on muuri, jonka presidentti Trump haluaa rakentaa Meksikon rajalle. Sulkutilanne on hankala liittovaltion työntekijöille, osa heistä on kotona ja osa on töissä ilman palkanmaksua. Ilmeisesti töissä olevat saavat korvauksen, kunhan sulku päättyy, mutta kuukausi alkaa olemaan jo sietämättömän pitkä aika. Olin työmatkalla tällä viikolla Washington seudulla ja siellä järjestettiin jo ruoan jakelua tarvitseville. Osa lentokenttien turvatarkastushenkilöistä ei ole saapunut töihin Atlantassa. Meidän seudulla rakennetaan uutta asuntoaluetta ja kuten täällä on tapana, sisääntulo tiellä on yleensä komeat portit. Kuvassa olevan portin suunnittelija on joutunut jo uutisiin useampaan kertaan vaikka portti oli suunniteltu jo kaksi vuotta sitten.

Kirjojen suhteen minulla on useampi kesken. Sain juuri Michelle Obaman kirjan kuunneltua loppuun. Hän lukee itse kirjan, ja se ehkä teki kirjasta vielä paremman. Vähänkö kadehdin hänen sujuvaa kerrontaa. Kirja herättää monenlaisia ajatuksia ja juuri Michellen kannalta nähtynä. Yksi sana toistui
kirjassa useasti - varsinkin sen jälkeen, kun Obama oli valitti presidentiksi. Optics - tämä toistuu moneen kertaa.

 the aspects of an action, policy, or decision (as in politics or business) that relate to public perceptions

Vapaasti käännettynä teot ja päätökset, jotka vaikuttavat siihen, miten sinuun suhtaudutaan julkisuudessa. Michelle Obama muistelee vaalikampanjan aikaista puhetta , josta käytettiin uutisten yhteydessä vain parin minuutin pätkää ja se pätkä sai hänet kuullostamaan epäkiitolliselta ja isänmaan vastaiselta ihmiseltä.

Pohjois-Karoliinaan odotetaan kylmää säätä - puhutaan jopa Polar Vortexista, mutta luultavimmin kylmä ilma tarkoittaa vain muutamaa miinusastetta.


2 comments

  1. Minäkin olen löytänyt pilateksen uudestaan, kun selkä ei kestä mitään kovin repiviä vatsalihasliikkeitä. Pilates on kyllä tosi kivaa!

    Ja tuleva vuotesi kuulostaa oikein mukavalta. Valokuvauskurssille haluaisin itsekin, mutta joko kursseja ei ole ollut tai sitten olen jänistänyt viime minuutilla. :-)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Pilates on ihan uusi kokemus minulle ja tykkään niin paljon. Yritän kokeilla uusia juttuja tänä vuonna. Valokuvaus on haastavaa, ostin uuden kameran enkä ole ihan vielä päässyt sen kanssa sinuksi....ja ensimmäisessä kurssissa jännittää sekin, että en tunne ketään kurssilta. Mutta tänä vuonna yritetään rikkoa näitä mukavuusrajoja.

      Delete