Netissä on näkynyt unikkokoristeltuja matkalaukkuja tänä kesänä. Moni koto-Suomeen matkannut ulkosuomalainen on poseerannut näiden vieressä. Olen itsekin tehnyt pari turhaa reissua paikallisiin TJ Maxx liikkeisiin, mutta ei ole kohdalle sattunut laukkuja ennenkuin tänään. Sain vihiä, että Garnerissa laukkuja oli nähty - ja koska oma työkokous oli samalla suunnalla, päätin käydä kaupoilla päivän päätteeksi. Laukut eivät ole kovin vahvatekoiset, mutta eihän niiden ohi voinut mennä. Eihän niitä voinut jättää kauppaan. Eihän.
Eettisesti ei tainnut olla hyvä teko näitä ostaa. Italialainen firma ei varmasti ole saanut Marimekolta mitään lupaa unikkokuosin käyttöön ja ihan selvästi tuo on siitä kopioitu.
Olenko kenties rikkonut lakia ostamalla piraattituotteen ? Suomen tulli sanoo, että tekijänoikeutta loukkaavan tuotteen ja tuoteväärennösten maahantuonti on kiellettyä ? Pitääkö minun käyttää laukkuja vain Suomen ulkopuolella. Saisiko ulkosuomalainen enemmän ymmärrystä tullin puhuttelussa ?
Nyt laukkujen ostaminen melkein kaduttaa. Sitä paitsi meillä on vielä ihan hyvät matkalaukut - ostettu Järvenpäästä 1995, kun lähdimme matkaan.
Hauskat matkalaukut! Ainakin nuo erottuvat laukkuhihnalta hyvin. :-) Itse en ole edelleenkään oppinut ostamaan sellaista laukkua, joita ei pyörisi hihnalla satoja samanlaisia.
ReplyDeleteHienot ovat! Ei kannata murehtia niiden alkuperää jos et ole varma siitä.
ReplyDeleteTuntuu että kaikki tavara tehdään nykyään jossain päin Kiinaa, niin "aidot" kuin piraatitkin, jopa samoissa tehtaissa.
Kiitos kommenteista. Laukku selvisi hyvin matkastaan, oli tosin aika likainen, mutta pienella hinkkauksella sain tahrat pois. Ja hihnalla ei talla kertaa nakynyt yhtaan samanlaista, joten erottui myos hyvin. Sekin onni oli matkassa, etta toin Suomesta tullessani taulun ja sekin mahtui tahan isompaan unikkoon ihan hyvin.
ReplyDelete