Vapunaattona


Olin tänään taas tapaamassa lääkäriäni. Tarkoitus oli tarkastaa, josko elämäntapamuutokset olisivat auttaneet kolesterolin hallinnassa. Ilahduttavaa oli se, että arvot olivat parantuneet kolmessa kuukaudessa, mutta ei kuitenkaan tarpeeksi. Ilmeisesti kuntosalilla käynti, kävely ja ajoittainen ruokavalion noudattaminen auttavat.

Se taitaa olla suomalaisuutta minussa, mutta odotin lääkärin tekevän sen päätöksen minulle. Sen sijaan lääkäri kysyi minulta, mitä haluaisin tehtäväksi ? Hello - lääkärihän on käynyt sen koulun ja nyt hän kysyi minulta - so what would you like  to do ?  Kysymys oli siis siitä aloitetaanko lääkitys kolesterolin hoitamiseen vai ei.

Tässä vaiheessa lääkäri muisti, että tietokoneessa on ohjelma, jolla näitä riskitekijöitä voisi tutkia ja se ehkä helpottaisi päätöksenteossa. Tykkään tästä lääkäristä kovasti, mutta tietokone ja sen käyttö tuntuvat  olevan vähän vaikeaa. Onnistuin löytämään sen saman ohjelman puhelimestani ja loppujen lopuksi päädyimme laittamaan arvoni potilaan puhelimeen ja sieltä se vastaus sitten tuli - syötettyjen tietojen mukaan - ikä, sukupuoli, rotu (?) ja ne labrassa selvitetyt arvot - minä en kuulunut siihen ryhmään, jolle statiinilääkitystä suositellaan tai joka tästä lääkityksestä hyötyisi.

Loppuaika juttelimme mahdollisista luontaistuotteista, joita voisin kokeilla. Tämäkin tuntui vähän oudolta. Minulla ei sinällään ole mitään vastaan luontaistuotteita, mutta niitä ei nyt kuitenkaan testata samalla tavoin kuin  'oikeita lääkkeitä '.

Illalla kävin kuntosalilla ja treenattiin käsiä.  Meillä on jääkaapissa simaa tulossa - rusinat ei ole nousseet pinnalle vielä, mutta täytyy sitä huomenna maistaa.  Sellainen vapunaatto meillä.

6 comments

  1. Hauskaa vappua sinne. Hyasintit tuovat mieleen joulun, mutta niitä käytetään muualla päin maailmaan muinakin vuodenaikoina.

    ReplyDelete
  2. Kiitos Sari - vappua myös sinne. Jouluna täällä on vaikeampi löytää hyasintteja - pääsisäisenä taas ei - taitavat olla täällä enemmän kevään kukkia. Vappuahan ei täällä tunneta, joten työn merkeissä !

    ReplyDelete
  3. Helppo homma sisko kulta...

    Tee niin kuin minäkin. Pysy pois mittauksista , niin kolestroli on aina kohdillaan.

    Verenpainemittaukseen työterveyshoitaja minut houkutteli . Hän on 47 v, tumma kihara puolipitkätukka, pisamia, käheä nauru ja c - kokoinen etumuksestaan.

    Mittari näytti 178 / 112.

    Sitten hän antoi mittarin kotiin 2 viikoksi. Vaimo rakas istui mittauksissa pöydän toisella puolella. Nyt 30 mittauksen keskiarvoksi tuli 127/ 76

    Ota sinäkin kolestrolikokeet itse kotona. Sairaalaymäristö vääristää kaikki testit.

    Hyvää vappua !

    Veli

    ReplyDelete
  4. Tuo samanlainen apu ei taida omissa mittauksissa auttaa, mutta laitetaan korvan taakse. Minä vain olisin mieluummin tehnyt, mitä lääkäri "määrää". Onhan minulla omat mielipiteet lähes joka asiasta, mutta en nyt halua tehdä tätä päätöstä.....eli ottaa yksi pilleri päivässä (tehty ihan oikeassa lääketehtaassa) tai sitten mennä omin päin ostamaan jotain 'red rice' pillereitä, joiden tekoa ei kukaan valvo ! Tosin, ehkä olisi parempi lopettaa asian murehtiminen - siitä kun taas nousee paineet - ja ottaa iisisti....

    ReplyDelete
  5. Luxemburgissa keskustelimme pitkään tästä kolesterolijutusta suomalaisten kollegoiden kanssa, ja yleinen fiilis oli, että Luxemburgissa kolesterolin suositusarvot ovat matalammat kuin Suomessa. Eli siis Suomessa "sallitaan" korkeampi kolesteroli. Geenit kun ovat mitä ovat, niin 40-vuotias viikottain satoja kilometrejä pyöräilevä ja salaattia popsiva langanlaiha kolleganikin oli saanut lääkäriltä noottia korkeasta kolesterolista, mitä Suomessa olisi terveiden elintapojen takia katsottu läpi sormien.

    ReplyDelete
  6. Tuli vähän mieleen, että pitäisikö käydä Suomessa lääkärissä - sekin olisi vähän amerikkalaista - '2nd opinion'
    Tosiaan geeneille ei voi mitään - tuntui vain, että tässä asiasa ei taida olla yhtä oikeaa vastausta.

    ReplyDelete