Ei enää lumihaalarikuvia, lupaan. Mutta kuitenkin viikkokatsaus, miten se helmikuu oikein päättyi:
Maanantaina kävin työmatkalla päiväseltään pikkukaupungissa nimeltä Monroe NC. Reissun harmi oli, että työmaa oli kuravelliä ja meikäläisellä vain pikkukengät mukana. Jep, en ollut ihan asiaa ajatellut. Olin ajatellut jatkaa sieltä suoraan osavaltion länsireunaan, mutta halusin kuitenkin kotiin ja ajattelin ajaa aamulla.
Tiistaiaamuna alkoi jäätävä sade. Lähdin urheasti matkaan klo 0630 ja käännyin takaisin parin kilometrin päässä. Tiet olivat kirkkaan jään peitossa. En ollut ihan varma pääsenkö edes takaisin kotiin. Suurin ongelma oli iso mäki kotiin päin mennessä, edellä ajavat hidastivat sen verran että pelkäsin, että en pääse edes mäen päälle. Pääsin kotiin ja pysyin kotona töissä. Alueella lähes 300 kolaria.
Keskiviikkoaamuna lähdin taas matkaan, nyt suuntana Virginian pohjoisosa. Pääsin perille vain 10 min myöhässä, mikä omasta mielestä oli aika hyvin. Tämä on yksi pisimmistä matkoista, jotka ajan eli noin neljä ja puoli tuntia yhteen suuntaan. Asiakkaan kanssa koulutusta kaksi tuntia, lounas huoltomiehen kanssa ja sitten autoon ja kotia kohti.
Torstaiaamuna sitten taas herättiin lumisin maisemiin. Nämä ylemmät kuvat ovat torstailta. Ja siitä tuli taas kotitoimistopäivä.
Nämä lumiset maisemat eivät ole mitään Bostoniin verrattuna, mutta täällä tämä on aika iso juttu. Tuo torstain lumi oli sen verran raskasta, että sähköt olivat poikki yli 100,000 taloudesta.
Perjantaina pääsin taas tienpäälle ja tapaamaan asiakkaita, tiet olivat aika tyhjät, koulut vielä kiinni ja sähköjen takaisin saaminen oli monella mielessä.
Perjantai-illalla monen muun tapaan katsoimme Netflixistä House of Cards sarjaa. Sarjan aloitusjaksot eivät ainakaan kovasti piristäneet mieltä. Päätimme kolmen jakson jälkeen, että saa riittää yhdeltä päivältä.
Lauantaina kävimme hakemassa golfmailani. Olen tyytyväinen mailojeni 'make-over':iin.
Nyt odotamme vain lumen sulamista.
Kävin myös tapaamassa Rudi:a kuntosalilla ja yritin ehdottaa ohjelmaan pieniä muutoksia. Ja luulin, että hän ymmärsi. Tai sitten ei. Annan tälle asialle vielä yhden kuukauden ja katsotaan sitten uudestaan. Olen tyytyväinen siihen, että siellä on joku, joka komentaa minua tekemään erilaisia juttuja, mutta ehkä ne tehot on itselle liikaa ?
Etsitty veroilmoitukseen tarvittavia papereita.
Täällä ollaan jo aika valmiita maaliskuuhun - kevät voisi tulla jo !
![]() |
| Ne uudet gripit |





Jännä katsella noita kuvia, kun Turusta on tällä hetkellä lumet sulaneet ja ulkona sataa vettä!
ReplyDeleteHarmaata on riittänyt jo pitkään, joten odotellaan vaan yhdessä sitä kevättä - ja aurinkoa - sekä sinne että tänne!
Hyvää maaliskuuta sinne!
Olit sitten Monroessa, ihan naapurissa! Olisin keittänyt kahvit, jos olisit poikennut!
ReplyDeleteLady - hyvää kevättä sinne ja kyllä se tännekin tulee. Yritän muistuttaa itseäni, etten heti ala valittamaan, kun on niin kuuma :)
ReplyDeleteKata - pidetään peukkuja ja varpaitakin pystyssä, että minut kutsutaan vielä toisenkin kerran sinne Monroeen. Se olisi kyllä sitten kahvin paikka. Tuon vaikka kahvileivän tullessani. Tällä viikolla pitäisi tulla vastaus....
Hyva etta muutkin saa sita lunta eika vaan me taalla Bostooniassa. ;D Juu, jarkevaa oli tehda kotoota toita. Meilla tuli sunnuntaina taas lisaa lunta. Onneks ei mitaan isompaa vaan n5cm ehka vahan enemman. Aurinko paistaa paivisin niin lampoisesti etta kylla lumi on sulanut pakkasista huolimatta. Kunhan vaan sulais nyt maltilla pikkuhiljaa ettei tuli jaapatoja isompia ongelmia kellareitten tulviessa.
ReplyDeleteToivotaan että lumi sulaa pian jo Bostonistakin ! Ensi viikolla olisi ollut kiva päästä käymään siellä ja päästä mukaan St Patrick's Dayn paraatiin !
ReplyDelete