Pääsiäinen Amerikan malliin / Where is the mignon egg ?


Pääsiäinen rajoittuu täällä Amerikassa vain yhteen päivään - Pitkä Perjantai on tavallinen työpäivä ja myös maanantaina mennään töihin. Emme ole juuri koristelleet asuntoa pääsiäiseksi - lisäksi olemme yrittäneet syödä terveellisemmin ja välttää ylimääräisiä makeita. Muutenkin pääsiäinen mielletään aika kaupalliseksi juhlaksi täällä. Hiukan olen ihmetellyt kaupassa olevien makeiden valikoimaa, mutta kaikkea löytyy kaikkeen makuun.

Lauantai-iltäpäivä kului golf kentällä. Peli on aika hermoille käyvää. Toisena hetkenä joku asia onnistuu ja toisena ei taas mikään. Onneksi meillä on molemmilla työpaikka - ei meistä olisi ammattilaisiksi !! Täällä tuntuu kentillä olevan enemmän tilaa tai sitten täällä on enemmän kenttiä. Bostonin alueella viikonloput olivat aika kiireisiä kentillä ja siellä voi ajoittain joutua odottamaan aika kauan pelivuoroa.

Hyvää pääsiäistä teille kaikille !

0 comments