Ai WeiWei

With Wind

Alcatraz lippujen hintaan sisältyi myös kiinalaisen taiteilijan - Ai Weiwei:n näyttely -  ja yksi näyttelyn näyttävimmistä töistä oli leijoista koostunut värikäs lohikäärme. Tämä kokonaisuus löytyy
New Industries -rakennuksesta. Ai Weiwei ei ole päässyt matkustamaan Kiinan ulkopuolelle sitten vuoden 2011, ja osallistui näyttelyn kokoamiseen Skypen välityksellä. Jos tarkemmin katsot lohikäärmeen päätä, niin silmät on tehty Twitter symboleista ja kulmakarvat muodostavat AI WeiWein Twitter osoitteen.










Toinen pysähdyttävistä teoksista oli samassa rakennuksessa - legoista rakennetut kuvat aktivisteista ympäri maailmaa - 175 kuvaa aseteltuna lattialle. Ai Weiwei perusti listansa Amnesty Internationalin ja muun tutkimuksen perusteella ja käytti legoja kuvien tekemiseen, koska olemassa olevat valokuvat olivat huonoja tai eivät edes aina saatavilla. Hän on kuvannut tätä tapaa samaksi kuin pikselit
tietokoneen näytöllä, ja tietenkin kuvan luomisen jälkeen legot oli helpompi pakata lähettämistä varten.
Nämä 175 aktivistia tulevat esille vielä toisessa taideteoksessa - esillä vankilan ruokasalissa - siellä voi lähettää heille postikortin. Postikortit ovat lähinnä kukkia ja kasveja - kaikki kuvattu Alcatrazin saarella.

Trace





Näyttely on erikoinen ja herättää varmasti monenlaisia tuntemuksia. Paikka on ainutlaatuinen ja vaikka taiteilija ei koskaan pääse näkemään omia töitään, on upean näköistä, kuinka hän on pystynyt käyttämään tilaa hyväkseen. Näyttely on avoinna 26.4.2015  asti.

Kahden yllä olevan teoksen lisäksi, saarelta löytyy AI Weiwei kohteita myös vankilan sairaalassa ja selleissä.

Alcatraz nimi tulee espanjalaisen löytöretkeilijän - Don Juan Manuel de Ayala - mukaan - hän kutsui saarta 1775 pelikaanien saareksi La Isla de los alcatraces.



6 comments

  1. Wow, mitä taidetta!!
    Ihan mahtava paikka!
    Nauti elämästä!

    ReplyDelete
  2. Kiitos Susanna - meillä oli ihana reissu !

    ReplyDelete
  3. Erityisen hieno tuo leijosta tehty teos! :) Varit ovat huikeat yhdessa.

    ReplyDelete
  4. Ina- nuo leijajutut olivat upeita - ja sopivat tuohon karuun ymparistoon. :)

    ReplyDelete
  5. Mukava kun käcit kommentoimassa blogiini! Meidän aikaan ei Alcatrazissa ollut tuollaista näyttelyä. Minullaonkin seuraavaksi työn alla tehdä Alcatraz vierailusta postaus blogiin. Oli kiva käydä San Franciscossa. Teilläkin näyttää olleen mukavaa siellä. :)

    ReplyDelete
  6. Maarit - tuo taidenäyttely on saanut paljon kiinnostusta ja laivassa taisi olla aika paljon paikallisia, jotka tulivat juuri sen tähden. Ja ilmeisesti tässä suuruusluokassa AI Weiwein näyttely on ensimmäinen laatuaan. Tuo leija lohikäärme oli luonnossa paljon kuvia upeampi !

    ReplyDelete