Tammikuu
Kävimme tutustumassa NC:n Hillsborough:ssa olevaan vanhaan kilparataan, viimeiset kilpailut siellä ajettiin 1968. Ilmeisesti kilpailut loppuivat äkkiä, kun vanhoja autoja on jäänyt radalle. Syntymäpäivä oli ja meni ilman suurempia juhlia. Yritimme pitää sunnuntaikahvi perinnettä voimassa. Ja töitä tehtiin.
Loppukuusta kävin Quebecissä työmatkalla. Vasta tällä reissulla pääsin laskemaan mäkeä - Hotelli Chateaux Frontenac:n takana on suosittu kelkkamäki.
Tuossa yhdessä kuvassa on kokonaan jäätynyt vesiputous, jossa talvella kiipeillään.
Helmikuu
Kävin Suomessa pitkällä viikonloppureissulla. Lisämaustetta tuli Keflavikissa, tulivuoren purkaus oli alkanut vain pari tuntia aiemmin ja vaikka purkaus tapahtui yli 10 km päässä kentästä, valoshow oli hieno. Suomessa oli hyvä pakkaskeli. Sain ostettua glyseriiniä apteekista ja yritin kuvata jääkuplia. Niiden kuvaaminen oli odotettua vaikeampaa. Kuvaamisessa täytyy olla nopea, koska kuvasta tulisi parempi, jos kupla ei olisi kokonaan jäätynyt.
Loppukuusta teimme uuden reissun Pohjois-Karoliinan itärannikolle ja sain uusia karhukuvia. Tämä on sama paikka, jossa olimme jo käyneet aiemmin.
Maaliskuussa olin naisporukalla reissussa - kohde oli Turks and Caicos saari. Ehkä jossain vaiheessa opin, että nämä rantapaikat eivät ole se minun juttu. Ainakin tällä reissulla tuli todistettua, että snorklaus ei ole minua varten. Mutta olin reissussa kaverini Liz:n kanssa ja snorklausta lukuunottamatta, oli muuten onnistunut matka.
Loppukuusta pääsimme vielä Harrin kanssa käymään Cape Lookout saarella. Lauttakuljetukset autoille alkavat maaliskuun puolessa välissä. Olin vähän järkyttynyt kalastajien saaliista, enkä olisi pistänyt edes varvasta veteen, jos vesi olisi ollut lämpimämpää.
Ja ehdimme käydä myös osavaltion länsiosassa - katsomassa Biltmoren kukkaistutuksia. Myöhemmin sysksyllä 2024 - Helene myrsky ja sen aiheuttamat tulvat tekivät paljon tuhoa alueella.
Huhtikuussa kävin taas pikaisesti Suomessa. Loppukuusta New Yorkissa - osittain työreissu. Pohjois-Karoliinassa kypsyivät ensimmäiset mansikat.
Toukokuu
Toukokuussa oli tarkoitus käydä katsomassa Sami Välimäen peliä, mutta valitettavasti Sami ei päässyt viikonloppukierroksille. Kisa oli onneksi Etelä-Karoliinassa, joten meillä ei ollut pitkä matka.
Toukokuussa oli myös firman vuosikokous Floridassa.
Loppukuusta pääsimme taas telttailemaan vuoristoon - johtuen kovasta ukkosesta, visiitti jäi vain yhden yön mittaiseksi,
Kesäkuu
Veljeni Pekka täytti 70 vuotta kesäkuussa ja ehdin kakkukahville Ahtäriin isän ja äidin kanssa.
Kesäkuussa osallistuin myös golf viikonloppukurssille Wake Forestin yliopistossa. Erittäin hyvä kurssi ja opettajat - jos vain jossain vaiheessa päättäisin ruveta harjoittelemaan.
Kotona saivat kokolattiamatot kyytiä vihdoinkin.
Loppukuusta kävimme katsomassa naisgolffareiden ammattilaiskisaa.
Heinäkuu
Heinäkuussa oli loman vuoro - ja loma aloitettiin majakka yöpymisellä Raumalla. Yritimme nähdä niin paljon perhettä kuin mahdollista. Suomesta käsin tein vielä reissun Lofooteille ennen paluuta USA:han.
Elokuussa teimme viikonloppu vierailun Connecticutiin ja kävimme ilmaisessa Yalen taidemuseossa.
Lokakuu
Syyskuu
Syyskuun toinen päivä äitini nukkui pois.
J ja K vihittiin
Lokakuussa yövyin suunnittelematta Islannissa, kun vaihtoaika ei riittänyt Helsingin koneeseen. Vaikka kuinka pidänkin tästä reitistä, erittäin lyhyet vaihtoajat aiheuttavat aina ylimääräistä stressiä. Iceland Air huolehti kyllä majoituksesta ja ruoasta, mutta lyhyeen reissuun yö Islannissa ei oikein sopinut,
MarraskuuJohtuen monesta asiasta, päätimme äänestää ennakkoon USA:n presidentinvaaleissa. Kuun lopussa tehtiin taas telttareissu.
Marraskuussa työreissulla Nashville Tennessee:ssä. Testattu Jimmy Johns - pikaruokaketjun suolakurkku-voileipä. Tässä erikoisuudessa se leipä on korvattu isolla suolakurkulla. Loppuarviona voin sanoa, että nyt se on testattu eikä tarvitse toista ostaa vaikka suolakurkuista tykkäänkin.
Ja Trump valittiin presidentiksi.
Joulukuu
Joulukuussa oli vielä yksi telttayö - ja samalla testattiin teltan lämmityslaite (tuo hopeanvärinen putki kuvassa). Harri oli mennyt jo aiemmin ja minä tulin myöhemmin suoraan syömään. Ja koska on joulukuu - ja meillä on akku, niin otin oman joulukuusen mukaan. Lämmityslaite oli yllättävän tehokas, tosin ei meillä tainnut juuri olla pakkasta.
Jouluvalmisteluihin kuului piparkakkujen leivonta useampaan kertaan. Tein myös lanttulaatikkoa ja rosollia - jotka onnistuin molemmat ottamaan mukaan joulun viettoon Connecticutiin. Ehdimme myös käydä Mariah Careyn joulukonsertissa.
Jouluaattona puhuimme whatsapp puhelut Suomeen. Joulun aika oli nyt erityisen haikea ilman äitiä.
Olipa ihana kooste ja todella kiinnostavat kuvat! Monenlaista on vuoteesi ehtinyt sisältyä.
ReplyDeleteHyi tuota suolakurkkuleipää. :-D Mutta tulitpahan ainakin kokeilleeksi. Upeita karhukuvia. <3
Onnellista alkavaa vuotta!
Kiitos kommentista - oma postauksesi innoitti kaivelemaan vuoden kuvia. Olin itse asiassa yllättynyt, kuinka paljon oli vuodessa tapahtunut. Ja kuinka paljon lentämistä yhteensä. Postausta piti editoida - minkälainen äiti oikein olin, kun häät jäivät pois koosteesta......
DeleteKiva postaus ! Tapahtumarikas vuosi sulla ollut 😃
ReplyDeleteOnnellista uutta vuotta ! 🥳
Kiitos ! Syksy oli niin raskas, että ihan unohtaa, mitä muutakin vuodessa tapahtui. Hyvää Uutta Vuotta myös sinulle !
DeleteVuoteesi on mahtunut paljon ihania kokemuksia. Snorklaus on taas niin minun juttuni, että hämmästyn aina, jos joku ei siitä tykkää.
ReplyDeleteLämmin osanottoni äitisi poismenosta johtuen.
Onnelista alkanutta uutta vuotta!
Voi kuullostaa oudolta, mutta luulen että kunnon opastus olisi aikoinaan auttanut snorklauksessa. Olen joskus kauan aikaa sitten ollut Hawaijilla (Big Island) ja muistan, että snorklaus oli kivaa rantavedessä. Viime helmikuun kokemus (Turks and Caicos) oli taas varsin pelottava, menimme veneellä aika kauas rannasta ja oli kova merenkäynti - isossa aallokossa yritin lähinnä selvityä ja siitä jäi aika huono fiilis. Sinansä kurjaa, koska snorklaus Islannissa mannerlaattojen välissä on ollut jonkilaisella listalla jo kauan.
DeleteLentämisestä tuli harjoitettua paljon - ihan kuin olisin ajatellut, että Suomessa on nyt hyvä käydä ahkerasti.
Hyvää uutta vuotta myös sinulle !