Blogi on uinunut talviunta pari kuukautta. Kuvat ovat osa valokuvakurssia, jota suoritan etänä tänä vuonna. Toistaiseksi tuntuu tosi hyvältä ja mielenkiintoiselta. Teemme tehtäviä kuukausittain ja lisäksi siihen kuuluu yksi live zoom kokoontuminen per kuukausi.
Ainakin alussa kotitehtävien tekeminen jää minulle vähän viime tippaan. Yhtenä sunnuntaina päätin, että tänään otetaan lintukuvia. Taisin kuvitella, että siellä ne linnut istuvat poseeraamassa. Ilman Harria en olisi nähnyt yhtään lintua, onneksi minulla oli apua mukana. Tuo tikka oli muuten kovin pieni, niinkuin talitiaisen kokoinen.
Ja oli se syntymäpäiväkin tammikuussa. Ei juhlia, olin itse ostanut Suomesta tuon kortin kun minusta kortissa, jossa on kultaiset numerot on jotain kovin aikuista. Ikäkriisiä ei kovasti ole, tosin aina välillä tulee jotain huomanneeksi. Tuskailin jonkun työvaatteen kanssa, kokeilin jotain sellaista 'shapewear'kin ja mikään ei oikein tuntunut hyvältä - tähän puoliso mainitsi, etten ole enää kolmikymppinen. Eli se siitä. Sitten autonvuokrausfirma lähetti onnittelut, että olen ollut heidän asiakkaansa jo 27 vuotta. Tämä firma on itse 35 vuotias. Aika kuluu, sille ei taida voida mitään. Lohtua tuo se, että muutkin ikätoverit saavuttavat tämän iän tänä vuonna, minä vaan aina tammikuussa aloitan.
Vaikein asia valokuvauksessa on se, että mitä sitä pitäisi kuvata. Kakut ovat helppoja. Eivät liiku eivätkä pulise.
Perinteellisesti kävimme Floridassa yhtenä tammikuun viikonloppuna. Tuo sininen taivas on sieltä. Kävimme katsomassa LPGA:n kilpailun. Ja poikkesimme myös katsomassa Mikki Hiirtä.
Makrojakin on tullut tutkittua. Mutta että sitä kuvaisi vain makroja, ei kai ?
Helmikuun matka oli valokuvausviikonloppu Teksasissa - tarkemmin sanottuna Waco TX. Itselle matka Wacoon oli ensimmäinen - ja luulen, että se on nyt nähty. Nykyään Waco:n matkailunähtävyys on Magnolia - linkki. Vanhojen viljasiilojen yhteyteen tehty sisustus/ostos/leipomo keskus - jonne seuraajat tulevat pitkienkin matkojen päästä. Magnoliaan liittyen on olemassa ainakin sisustus/talojen flippaus TV ohjelma.
Wacossa yövyin ryhmämajoituksessa - talo sijaitsi maaseudulla ja tuli kuvattua myös paikallisia mulleja.
Olen todistettavasti ratsastanut nyt Teksasissa.
Makea jäätee on suosittua
Jos Waco nimi tuntuu tutulta, niin ainakin itse tunnistin sen Wacon piirityksestä (1993), jossa menehtyi 76 ihmistä. (Linkki)
Tämän kukkasen myötä hyvää kevättä. Huomenna 12.3. siirrytään USA:ssa kesäaikaan.
Hei Kaima, pitkästä aikaa!
ReplyDeleteOlet ottanut todella kivoja kuvia ja huomaan, että ne ovat .. melkeinpä sanoisin että .. ihan uudella tasolla. Hyvä Leena!
Kivaa maaliskuuta sinne ja iloiset terveiset täältä talviajasta.
Kiitos Kaima kommentista ! Työ on vienyt ajan aika tarkkaan alkuvuonna - ja valokuvaus on yksi henkireikä (niin ei varmaan enää sanota). Toinen on golf. Muuta ei juuri ehdi tekemään, mutta voin kirjoittaa valokuvauksesta enemmänkin ! Huomaan senkin, kun ei ole mitään kirjoittanut pitkään aikaan, niin tulee kaikenlaisia teknisiä ongelmia.
ReplyDeleteTodella hienoja kuvia !!
ReplyDeleteKiitos - toivon, että kurssin mukana tulee yritettyä uusia kuvakulmia ja kohteita ! Hyvää kevättä myös sinulle !
Delete