Elokuussa 2020 kävimme Cape Lookout:ssa - silloin matkasimme henkilölautalla ja teimme ihan vain päiväreissun. Mietimme, että tänne pitää mennä uudelleen ja ehkä olla jopa yötä. Melkein kolme vuotta meni, mutta pääsimme vihdoin sinne uudestaan. Meidän on pitänyt mennä sinne jo muutaman kerran nyt keväällä, mutta säät ovat olleet kehnot. Jo kahdeksan viikonloppua peräkkäin on ollut sateista jopa myrskyistä - nytkin ennustettiin, että yhdeksäs viikonloppu menisi saman mallin mukaan, mutta onneksi ennustukset muuttuivat puolesta viikkoa.
Tällä kertaa otimme lautan, jonne otetaan myös autot - mennessä oli 4 autoa, enempää siihen ei olisi mahtunutkaan. Lauttamatka kesti 45 minuuttia yhteen suuntaan. Autot olivat lahes poikkeuksetta pickup trukkeja - neliveto on vaatimus saarella ajamiseen.
Perille päästyä ensimmäinen homma on alentaa rengaspaineet hiekassa ajamiseen sopivaksi. Koska Cape Lookout kuuluu kansallispuistoihin, on hyvä ottaa selville, mitä siellä voi tehdä ja mitkä ovat kiellettyjä asioita. Varsinkin keväällä se missä saa ajaa voi muuttua paljonkin johtuen lintujen pesimisestä - yleisesti ottaen saarella saa ajaa joko hiekkatietä pitkin (kulkee dyynien keskellä) tai sitten rannalla - ajaminen muualla on kielletty. Trukkien lisaksi siellä näkyy myös mönkijöitä, joita voi vuokrata.
Koska olimme iltalautalla (lahtö klo 1730) - ja matka kesti 45 min, teltan pystyttäminen oli heti edessä. Leiriydymme rannalle - nokka kohti merta. Tuon enempää kuin kuvassa näkyy, ei saa mennä dyyniä lähemmäs. Alla olevassa kuvassa näkyy paremmin tuo etäisyys. Täysikuu valaisi niin hyvin, että muut yökuvaukset täytyy jättää seuraavaan kertaan.
Cape Lookout:ssa on mökkejä varattavana - olen ymmärtänyt, että ne vuokrataan yleensä minuuteissa keväällä, kun varauksia on mahdollista tehdä. Osa mökeistä on vielä pois käytöstä, johtuen hurrikaani vahingoista muutama vuosi sitten. Yleensä täällä telttaillaan, mutta koska alue on niin iso - tuntui, kuin olisimme olleet siellä yksin.
Iltaruokana meillä oli hernekeittoa ja kai se pitää paikkansa, että ruoka maistuu paremmalta ulkona - jopa purkkihernekeitto. Koska olemme vielä aika uusia tässä leirielämässä - totesimme, että pöytä on hyvä keittimelle., mutta eipä tuohon pöydälle juuri muuta mahdukkaan. Toinen opetus on se, että kahvia pitää olla mukana reilusti. Olin ajatellut, että juomme aamukahvit - mutta kun kuitenkin joimme lisäksi iltakahvit ja päiväkahvit, niin poroja olisi voinut olla mukana reilummin. Lautta lähtöpaikalla on kioski, josta voi ostaa unoihtuneita tavaroita tai matoja kalastamiseen, mutta yleisesti ottaen kaikki täytyy tuoda mukana ja roskat tuodaan mukana takaisin mantereelle.
Olin laittanut herätyksen aamuun - auringonnousu oli klo 0610 ja halusin olla valmiina ajoissa. Yö sujui muuten hyvin, mitä nyt sain hirvittävät jalkakrampit keskellä yötä ja piti jaloitella ennen kuin uni tuli uudestaan.
Rannalla näkyi hienoja luonnon taideteoksia - tuo alla oleva olisi ihana matto - vaikka onkin vain eriväristä hiekkaa rannalla.
Lauttaan mennessä edessä oli nyt renkaiden täyttäminen. Onneksi Harri hallitsee tämän puolen.
Ferry service / Lautta linkki
Ilmaista lautalle meno ei ollut - autolla se oli $100 ja lisäksi $18 per henkilö.
Meillä oli kiire perjantaina, että ehdimme lautalle, mutta lauttafirmasta soitettiin tuntia aiemmin - ja kysyttiin, olimme tulossa. Lautan lähto vähän viivätyi, kun viimeistä autoa vielä odoteltiin. En usko, että ihan kovimpana sesonkina lautta odottaa paljoa yli lähtöajan.
Tässä vielä lyhyt drone linkki: (kuvaus on sallittua veden päällä, mutta ei missään muualla kansallispuistossa)
Tässä vielä lyhyt drone linkki: (kuvaus on sallittua veden päällä, mutta ei missään muualla kansallispuistossa)
Tarvitaan isompi ruokapöytä
Enemmän kahvia mukaan
Parempi valmistatutuminen (Leena) - lähdin mukaan lähes suoraan kokouksesta jopa työvaatteissa :) - onneksi Harrilla oli asiat paremmin hanskassa.
Koska teltta on pieni, organisaatio on tärkeää, joku sellainen tasku organisaattori, jossa on silmälasit, lääkkeet, vesipullo yms.
Sopivat kengät, jotka saa päälle ja pois helposti ja ei haittaa, jos kastuvat
0 comments