Terveisiä täältä kaukaa

Tuntuu, että monta asiaa on tapahtunut viime kirjoittelun jälkeen - mutta jostain syystä tänne ei ole tullut lausettakaan. Jouluvalmistelut on ainakin aloitettu. Kuusi on koristeltu. Kyselin mieheltä, jos meille tehtäisiin sellainen designer kuusi - vaikka että vain yhtä väria. Mietin jo lasipallojen ostoakin, ehkä kokovalkoinen kuusi. No ne olivat vain sellaisia ajatuksia, nyt kuusessa on kuitenkin ne kaikki vanhat tutut koristeet. Tiedän jokaisen koristeen alkuperän - yksi rakkaimmista on koriste, jossa on vuosiluku 1995, poikamme kuva - ja teksti, että on peräisin Ephesus esikoulusta. 




Marraskuussa olin mukana liikkumishaasteessa - joka päivä 25 minuuttia ulkona. Voi kuullostaa kovin vähältä, mutta jos päivän  liikkuminen oli jäänyt väliin ja oli jo ilta/pimeä tai satoi, niin se itsensä saaminen ulos edes tuoksi ajaksi vaati itsekuria. Osallistumisprosenttini oli yli 90%. Luultavasti olen sellainen tapaus, että tarvitsisin haastetta joka kuukausi.




Joulupipareita on tehty jo 4 kertaa, itse pipareita 3 kertaa ja yksi piparitaloyritys. Olen lukenut,että Suomessa on käytössä energialuokitus. Piparkakkutalosta tuli niin hatara, että sille ei saisi mitään luokitusta. Taisi jäädä ensimmäiseksi ja viimeiseksi yritykseksi ainakin tänä vuonna.Piparit ovat onnistuneet erinomaisesti, vähän nolottaa sanoa, että salaisuus onkin se huolellinen aineiden punnitseminen. Piparkakkutalon kohtaloksi tuli tulla käytetyksi juustokakun pohjana. 




Korona alakuloa on vaikea välttää. Olemme molemmat olleet terveinä, joten sen suhteen olemme olleet onnekkaita. Kiitospäiväviikonlopun jälkeen koronalukemat lähtivät täällä jälleen nousuun ja rajoituksia tullaan varmasti kiristämään vielä ennen joulua. Emme ole tavanneet poikaa kohta vuoteen eikä näytä, että siihen tulisi mitään muutosta lähiaikoina. Jos korona on tuonut jotain mukavaa, niin se on zoom miitit Suomeen. Soittelen kyllä vanhemmilleni, mutta olen kehno soittamaan muille. Zoomit ovat olleet ihania ja osallistujat ovat olleet kaikenikäisia (4v - 91v) ja olemme päässeet näkemään toisiamme, jos nyt ei luonnossa, niin ainakin ruudulla. Tuntui mukavalta, kun sunnuntaina kuulin, että eikö vielä tehdä zoomi jouluaattonakin ? 
Jos en muutama kuukausi sitten tuntenut ketään, jolla olisi ollut korona - nyt se lista on jo pidempi, ja useampi työkaveri on sairastunut.




Kai tähän on pakko sanoa, että presidenttipeli tavallaan jatkuu täällä. Presidentti Trump ei ole vieläkään myöntänyt tappiota, ja tuskin tulee sitä ikinä tekemäänkään. Trump vaalimainoksia on paljon vielä näkyvillä - ja suurin osa Trumpia äänestäneistä ei ole vielä luovuttanut toivoa, että Trump jatkaisi edelleen. 
Tässä kuitenkin linkki Presidentti Niinistön puheelle ulkosuomalaisille - Suomessa on hieno presidentti.
Puhetta kannattaa kuunnella vaikka ei olisikaan ulkosuomalainen. 





Tavallaan koronaan liittyvä on oma ajokorttitilannekin. Koska normaaliaikoina ajan paljon autoa työn merkeissä, työnantajani pitää huolen, etta ajokorttini on voimassa enkä kerää vaikka ylinopeussakkoja. Viime viikolla tuli viestiä, että ajokorttini on menossa vanhaksi. Yritin netissä uusia korttia ja taisi siinä mennä yhden yön unetkin, kun se uusiminen ei onnistunut. Netissä uusiminen pitäisi olla helppoa, mutta jos se ei onnistu, niin pitää mennä henkilökohtaisesti käymään DMV:llä. Jonotin ensin puhelimessa ainakin yhden tunnin ja lopuksi sain varattua itselleni ajan ajokortin uusimiseen - sain ajan 31.12. iltapäivällä ja toimistoon, josta sain ajan, on matkaa 260 km. Tämä oli ainoa aika jäljellä tänä vuonna ja lähimmissä toimistoissa oli vain tammikuun lopun aikoja. No täytyy myöntää, että lukeehan siinä ajokortissa, koske se vanhenee - mutta en ollut siihen kiinnittänyt huomiota. 



Olemme syöneet ulkona (ravintolassa) noin kerran viikossa. Viime perjantaina vakiopaikassamme tehtiin lämpötilan mittaus ennen pöytään ohjaamista, pöydistä vain puolet saa olla käytössä ja maskia on käytettävä, paitsi silloin kun juo tai syö. Menemme yleensä aikaisin, jolloin on enemmän tilaa. 
Autotallissa syöminen näyttää olevan uusi trendi täällä - talot alueellamme ovat pieniä - ja monet ovatkin alkaneet tavata perhettään autotallissa. Siinä voi olla myös hyvä motivaatio autotallin siivoamiseen. Toistaiseksi olemme pysytelleet vielä sisätiloissa. Täällä on suositeltu syömään ulkona - siis nimenomaan ulkoilmassa, jos on enemmän porukkaa - ja autotalli isoine ovineen on näppärä vaihtoehto.




NC:n kuvernööri piti tänään taas tiedotustilaisuuden, jossa kerrottiin uusista rajoituksista. Ulkonaliikkumista rajoitetaan klo 22 ja klo 0500 välillä. Tunsimme itsemme todella vanhaksi, kun totesimme, että tämä ei sitten meitä koske - olemme nimittäin nukkumassa.
Kuten kuvamateriaalista näkyy, olen leiponut, valokuvannut ja syönyt leivonnaisia. :)

2 comments

  1. Löysin tänne sun blogiin Sadun, Kukkapilli blogin kautta,kiva blogi! jäin lukijaksi :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Ulrika kommentista ! Blogi päivittyy epäsäännöllisen säännöllisesti - hyvää uutta vuotta !

      Delete