Suru

Olen tässä miettinyt, että koska se suru helpotttaa. Kai se on niin, että sen kanssa eletään eikä se lopu. Monet ystävät ovat sanoneet, että äitisi sai elää pitkän elämän - ja onhan se niin - 93 vuotta on pitkä aika. Se on kuitenkin se yhtäkkisyys, joka sattuu - äiti ei ollut sairaana ja keräsi omenia vielä päivää ennen sairaskohtausta. 

On parempia päiviä - ja sitten taas ei. Yhtenä yönä purskahdin itkemään sängyssä ihan ilman varoitusta. 

Toisaalta voin kasata itselleni niin paljon töitä, että en ehdi muuta ajattelemaankaan. Ajattelen, että aloitan vuoden alusta jotain liikuntaa. Mikähän siinä, että jos jotain aloittaa - niin sen tulee olla kuukauden ensimmäinen päivä tai jopa vuoden ensimmäinen päivä. Aloittaako kukaan mitään viides päivä ?

Lainaan tähän luvalla Pekka veljeni kirjoitusta äidistä - kirjoitus on julkaistu Karjalaisten lehdessä:

Oleellinen osa äitini elämää oli karjalaisuus, sodan kokeminen ja uusiin asioihin totuttelu. Äiti syntyi Kuolemajärvellä, Inkilän kylässä, Karjalan Kannaksella Hjalmar ja Alma Inkisen perheeseen. Talvisodan syttyessä hän oli 8 -vuotias. Perheen evakkotaival alkoi talven kynnyksellä. Jatkosodan aikana perhe palasi Kuolemajärvelle uudisrakentamaan kotiaan, mutta Inkisen perhe joutui kokemaan 1944 uudelleen sodan jaloista pakenemisen ja välivaiheiden jälkeen kotiutumaan uuteen ympäristöön Siikaisissa, Satakunnassa.

Äidin kasvatusperiaatteet voisi tiivistää pariin sanaan; ” Ollaan ihmisiksi”. Sitä hän teroitti meille lapsena ja me yritimme olla. Välillä omat ajatukset menivät ristiin äidin ajatusten kanssa, mutta mitä enemmän ikää on kertynyt, sen arvokkaammaksi tuo ohje on muodostunut. Ihmisiksi olemiseen kodissa liittyi aina kristillisyys ja sen arvopohja. Toisaalta taas äidin ja kodin turvallinen periaate oli sallivuus ja olosuhteiden kunnioittaminen. 

Äiti teki isän kanssa paljon kotiseutumatkoja Karjalaan. Kun siellä vierailu kävi mahdottomaksi pandemian ja uuden sodan takia, huomasin, miten jotain äidin sydämessä mullistui. Viime vuosina hän koki sodan kauhut tiedotusvälineiden välityksellä uudelleen ja uudelleen.  Häntä kauhistutti jälleen Venäjän hyökkäys, mutta vielä enemmän hän suri evakuoitavien ihmisten kohtaloa. Kaikki sodan kauhut hän joutui kokemaan uudelleen.

Äiti oli kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista. Hän seurasi politiikkaa tarkasti, etenkin kotimaan sisäpolitiikkaa.  Hän saattoi ottaa tiukan kannan poliittiseen vaikuttajaan, hän inhosi valehtelua ja epäreiluutta, mutta kun äiti halusi nähdä kauneutta ja hyvyyttä, hän sen silmillään ja käsillään kyllä löysi. Hänen raumalaiset upeat pitsinsä ovat kauneuden ilmentymiä. Hänen sukkansa ovat lämpimiä ja rakkaudella neulottuja ja kun hän sanoi partaani komeaksi, uskon häntä edelleen sillä lapsen uskolla, joka oli niin turvallista ja helppoa.

Leivoin tänään siirappileipiä äidin luottoreseptillä. Somessa olin nähnyt kuvia, joissa piparkakkuihin oli painettu Kastehelmi lasiastioilla kuvioita, jotka sitten näkyvät kivasti paistamisen jälkeen. No tämä nyt ei toiminut ainakaan tällä reseptillä tai sitten syynä oli omat 'kastehelmiastiat', jotka olivat kiinalaisia kopioita. Kolmannessa kuvassa jäähdyttelen peltejä paistamisen välillä - tänään  oli onneksi sen verran vilpoista, että peltien jäähdyttely onnistui. 

Toinen asia, jossa luulen että äiti olisi pyöritellyt päätään oli se, kun leikkasin amarylliksen kukat maljakkoon. Tämäkin innostus oli somesta ja päätin valita kukan, joka oli jo vähän ohi kukkimisesta. Varsi leikataan ohuiksi suikaleiksi ja ne asettuvat nätisti lasi maljakkoon.