Lasitalossa vierailu oli ollut omalla arkkitehtuuri listalla aika kauan, mutta vasta syyskuussa saimme sovitettua oman reissun aikaan, jolloin myös Lasitalo oli avoinna vierailijoille. Lasitalo (The Glass House) on arkkitehti Philip Johnsonin suunnittelema ja rakennuttama vuonna 1949. Arkkitehti itse asui talossa partnerinsa kanssa kuolemaansa asti 2005. Samalla isolla tontilla on myös vierastalo - ehkä vähän kummallista, mutta vierastalo (Brick) on kuin iso tiiliskivi - ainoastaa takapuolella on pyöreät ikkunat. Lisäksi alueella on galleriat - maalauksille ja veistoksille omansa. Meidän vierailun aikana puut olivat vielä vihreitä - vierailu vähän myöhemmin syksyllä ruska-aikaan olisi varmasti ollut hieno.
Talossa voi vierailla huhtikuun ja joulukuun välisenä aikana. Tämä osa Connecticut:a ei taida saada ihan mahdottomia määriä lunta, mutta olisihan se mielenkiintoista nähdä talo lumen ympäröimänä.
Lasitalolle ei pääse perille asti omalla autolla, vaan auto pitää jättää vierailukeskukseen ja tulla pikkubussilla perille. Vierailukeskuksessa myydään taideesineitä ja olihan siellä tuttuja lasiesineitäkin.
Tämä kuva on Lasitalon veistosgalleriasta - katon palkit ja valo muodostavat erilaisia varjoja päivän mittaan.
Maalausgalleriassa oli isoja värikkäitä töitä näytteillä. Tuo keskellä oleva tolppa toimii akselina ja nuo seinät pyörivät akselin ympäri - ja näyttelyä on helppoa muutella.
Veistosgalleriassa on kyllä upea valo! Se on taideteos jo itsessään.
ReplyDeleteValo oli hieno ja olisi mielenkiintoista seurata valoja ja varjoja päivän aikana. Se, että 1949 joku oli kiinnostunut tällaisesta rakentamisesta on jo jotain.
Delete