![]() |
Kuva: |
Syyskuussa juhlimme myös poikamme häitä Connecticutissa. Meitä hemmoltetiin kauniilla ilmalla myös hääpäivänä. Juhlat jatkuivat kolme päivää - perjantai illalla J-E ja K vihittiin heidän kotinsa pihalla - sieltä lähiperhe siirtyi syömään Olea ravintolaan New Haven:ssa. Olimme syöneet samassa ravintolassa pari vuotta sitten, ja silloin nuoret ilmoittivat kihlautumisesta. Lauantai iltapäivällä oli varsinainen juhla Blake hotellissa - rento ilta, paljon heidän ystäviään ja seurustelua. Puheita pidettiin, syötiin ja nuoret jatkoivat vähän pidemmälle iltaan kuin me vanhat. Harrilla oli vielä tuplajuhlat - hääjuhla sattui hänen syntymäpäiväkseen ! Sunnuntaina söimme vielä brunssia nuorenparin kotona. Juhlat olivat rennot ja voin sanoa, että olivat nuorten näköiset juhlat.
Hääjuhlan jälkeen nuoret lähtivät Martha Vineyardille - ja me jäimme muutamaksi päiväksi koiranvahdiksi. Kuten kunnon isovanhemmat, saatoimme antaa koiralle muutaman asian periksi - esimerkiksi nukkumapaikan valitsemisen.
Elämä on kai sellaista, että yhtenä hetkenä on hautajaiset, toisena häät.
ReplyDeleteMeille kävi sillä tavalla, että tätini (äidin sisko) kuoli samana aamuna, kun minun ja ukkelin piti mennä naimisiin. Äiti ja iskä olivat tulleet meille, ja kysyin äidiltä, perutaanko häät, mutta äiti sanoi, että elämä jatkuu eli mennään vain suunnitelman mukaan. Niin sitten tehtiinkin. Mutta joka kerta kun käymme tätini haudalla (viimeksi viime viikolla), kuolinpäivän näkeminen hautakivessä hätkähdyttää.
Elämä on. Tuohon, mitä teille kävi on vaikea sanoa mitään. Halaukset sinne.
DeletePaljon onnea tuoreelle avioparille!
ReplyDeleteKiitos !
Delete