Olimme varustautuneet kylmään yöhön, mutta joko makuupussimme olivat hyvät tai sitten yö ei tainnut olla kovin kylmä - pipoa ei muuten tarvittu, mutta aamulla sillä saattoi pistää hiukset piiloon. Patjan suhteen ajattelimme pääsevämme helpolla - ja kun jo olemassa oleva vieraspatjamme mahtui hyvin lavalle, sillä mentiin. Patja oli loppujen lopuksi se osa, joka ei ihan toiminut - ilmapatjamme on aika paksu ja lavalle asetettuna, se oli lähes yhtä korkea kuin lava - siihen lisättynä se, että teltassa on vain sivut - ei pohjaa, siinä oli ehkä pieni mahdollisuus, että nukkuja tipahtaa lavan reunasta alas. No kumpikaan ei pudonnut yön aikana lavalta, mutta taisi siinä hieman nukkuminen häiriintyä, jos toinen käänsi kylkeä. Teltta on juuri sopiva kahdelle, mutta kuten aina pienissä tiloissa, se hyvä järjestys olisi suotavaa. Meillä taisi muutamaan otteeseen olla joko sukat, silmälasit tai jotain muuta hukassa - ja tietysti pienessä teltassa liikutaan vuorotellen :)
Mutta ensimmäinen kerta ja niin lähellä oli hyvä mahdollisuus miettiä tarvikkeita, mitä puuttui ja mitä ei juuri tarvittu. Yksi puutteista oli jakkara. Lavalle pääsi kyllä pungertamalla, mutta jakkara tai joku palli olisi ollut hyvä olemassa. Klapeja meillä oli hyvin iltanuotioon, mutta lisää puita olisi tarvittu aamunuotioon. Jokaisella telttapaikalla oli nuotion paikka ja kiinteät pöydät ja penkit - samoin kuin merkitty alue teltan pystyttämiseen. Meillä oli mukana makkaraa paistettavaksi, mutta ehkä jotain muutakin iltasyömistä olisi voinut olla (olimme syöneet kotona ennen leirintäalueelle menoa, joten varsinaista ateriaa ei ollut edes tarve miettiä). Amerikkalaiseen malliin - s'mores - eli vaahtokarkkeja nuotiolla, graham keksejä ja suklaata olisi myös mennyt. Meillä ei myöskään ollut juuri muuta tekemistä mukana - joten tätä puolta voisi miettiä enemmän. Naistenlehtiä ei juuri kiinnostanut lukea eikä pelikortteja ollut mukana. Ehkä helpommin jalkaan menevät kengät olisi hyvä lisätä listalle.
Näppärän näköinen tuo teltta pickupin perällä. Peukku sille.
ReplyDeletet: Rva Kepponen
Ihan kuin oltaisiin vähän liian isoja tuohon telttaan, mutta joskus on kiva tehdä uusia juttuja !
Delete