Korona 4 - melkein jo kesäkuussa




Joka vuosi toukokuussa olen tuskaillut firman vuosikokouksen kanssa. Mitä vaatteita pitää ostaa, kuinka jaksaa olla sosiaalinen monta päivää putkeen. Pitää olla "ON" koko ajan.
Huoh - niin se maailma muuttuu ja oma mieli.
Nyt se vuosikokous oli virtuaalinen. Yli 200 kolleegaa samaan aikaan kokouksessa, osa vielä varsin kömpelöitä - siis koska se kameran piti olla päällä ja koska sen mikin piti olla kiinni. No kokous tuli hoidettua, kaksi päivää siihen meni.
Bonukset siinä, että ensimmäisenä päivänä pukeutumiskoodi oli vain vyötäröltä ylöspäin (rahaa säästyi) ja toisena päivänä meillä oli firman paita päällä. Mutta korona on tehnyt tehtävänsä, ja tämäkin introvertti kaipaa jo sosiaalisia kontakteja.  Helsingin Sanomien mukaan tämä voi olla etätyöapatiaa. Tavoitteet töissä ovat kuin ennenkin vaikka mikään ei ole kuin ennen.

Huomenna  Pohjois-Karoliinassa siirrytään vaiheeseen 2. Tämän nimi on "safer-at-home" eli turvallisempi kotona. Vaihe tarkoittaa, että ravintolat aukeavat ja kampaajat/parturit saavat aloittaa työt yli 2 kk:n tauon jälkeen. Tosin ravintolat saavat ottaa asiakkaita vain 50% kapasiteetista ja vastaavia rajoituksia on myös kampaamoille.
Kuntosalit pysyvät suljettuina edelleen samoin baarit. Museot pysyvät kiinni, samoin elokuvateatterit ja keilahallit. Tatuointi paikat saavat aueta. Tämä vaihe kestää kesäkuun 24. päivään asti.
Ymmärrän, että rajoitukset on tarkkaan harkittu, mutta silti ihmettelen, miksi oma pilates paikkani pysyy kiinni, mutta kynsihoitolat ja kesäleirit voivat aueta.

Olen huomannut haikailevani taivaalle. Asumme lähellä lentokenttää ja vaikkakin lentoja on vähän, silloin tällöin siellä menee koneita. Näin uutisen, että Finnair ehkä aloittaa lennot USA:han elokuussa. Lentokenttiäkin on ikävä. Maaliskuussa lensin 9 lentoa ennen kuin lentäminen loppui, nyt tuntuu, että siitä on ainakin vuosi.

4 comments

  1. Mielenkiintoista on lukea, miten se korona-arki muualla maailmassa sujuu. Täällä elellään rauhallisesti- itse teen edelleenkin etätöitä vielä pitkälle kesään ja jään sitten heinäkuun puolivälissä suoraan lomille. Aion kyllä toimistolla käydä muutaman päivän visiiteillä edes työkavereita katsomassa. Meillä on kaikilla omat työhuoneet joten turvavälit on helppo pitää. Mutta en mielelläni matkusta julkisilla kulkuvälineillä juuri nyt. Meillä jännitetään edelleen pojan häitä, jotka on tarkoitus elokuussa pitää. Jos lisää rajoituksia ei kesän aikana tule, näyttää siltä, että ne voidaan pitää. Mutta pojan chicagolainen kummi ei taida häihin päästä. Vaikka lentoja olisikin, en tiedä, joutuisiko hän esim. täällä Suomen päässä ensin karanteeniin. Onneksi on striimausmahdollisuus, mutta eihän se samanlaista ole kuin olla itse paikan päällä.
    Voimia ja kestävyyttä näihin päiviin meille kaikille - pysythän turvassa <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos kommentista ! Eihän nämä korona postaukset ole niin mielenkiintoisia, mutta ajattelen lähinnä itselle muistoksi tästä ajasta. Suomeen tekee kovasti mieli, mutta toisaalta jos 2 vkon karanteeni siellä päässä ja sitten taas täällä, niin se tekee monesta asiasta hankalaa. Toisaalta tälläinen aika saa myös ajattelemaan asioita pitkällä tähtaimellä.
      Ihana asia elokuiset häät - kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi !

      Delete
  2. Hah - tuo ei ole normaali työpaikkani kotona, mutta ajattelin että tuo kartta seinällä olisi kiva. No ei sillä taustalla nyt ollut mitään välia, mutta edes yritin. :)

    ReplyDelete