Huhtikuun alun ajatuksia


Mikähän siinä on, että laihdutuskuuria ei voi aloittaa kuun viides päivä ? Sen täytyy olla kuukauden ensimmäinen päivä tai jopa vuoden ensimmäinen päivä. Täällä on menossa toinen päivä ilman leipää ja päänsärky vaivaa. Luultavasti olen unohtanut juoda, ja päänsärky johtuu siitä. Tai sitten, että olen isossa kaupungissa ja tämä hälinä ja touhu aiheuttavat päänsäryn. 



Huhtikuulle on kovasti odotuksia. Liikuntaa tulisi harrastaa säännöllisesti. Liikunnan harrastamiseen ei ole oikeita esteitä,  kodin lähellä on kuntosali ja pilatestunteja minulla on kahdeksan per kuukausi. Eli kyse on prioriteeteistä. Toistaiseksi olen vielä ruodussa kahden päivän jälkeen. 



Ja omaa aikataulua pitäisi myös tutkia. Edelleen ongelmana on liiallinen aikatauluttaminen enkä voi siitä syyttää kuin itseäni. Luvatut vapaapäivät muuttuvat työpäiviksi. Lupaan liian monta asiaa huomiseksi. Pitäisi opetella sanomaan, että asiat on valmiina ylihuomenna tai ensi viikolla.




Ja kamerassa riittää opeteltavaa. Tämä sarja kertoo, että vihdoin opettelin käyttämään kameran kaukolaukaisua kännykän avulla. Yritän myös olla mukana huhtikuun kuvaushaasteessa, yksi kuva per päivä.

Kuvat on otettu lapsuusmaisemissa. 

0 comments