Olen aina pitänyt kirjastoista. Ensimmäinen oli kotikuntani Lapin kirjasto ja kun oman kunnan kirjat oli luettu, piti päästä Raumalle kirjastoon. Silloin kirjastot olivat vielä enemmän perinteellisiä ja kirjat olivat enemmistönä. Musiikin kuuntelu oli mahdollista jo silloinkin, mutta lähinnä sinne mentiin lainaamaan kirjoja. Sittemmin oma kirjastossa käyminen on vähentynyt, kirjasto on saanut kilpailijoita. Tunnustan, että luen ison osan kirjoista nyt tabletilta tai äänikirjana.
Muutama vuosi sitten kirjoitin tästä paikallisen yliopiston kirjastosta Hunt Library - monet asiat, joita siellä ihmettelin taitavat olla vaatimuksia nykyaikaisessa kirjastossa.
Ehdin pikaisesti käymään Helsingin uudessa Oodissa maanantaiaamulla - kirjasto oli kovin hiljainen, mutta uskon sen johtuneen välipäivistä. Voin kuvitella, kuinka suosittu Oodista tulee ja mitä kaikkea siellä voi tehdä. Näin ilmoituksia suomenkielisistä keskusteluryhmissä, tietokone ja tabletti opetusta senioreille. Ompelukoneet ja saumurit odottivat käyttäjiä. 3D printtereitä ja muutama muukin vehje, joita en edes tunnistanut. Elokuvateatteri, kahvila. Opiskelutiloja, rappusia kokoontumisiin ja pallotuoleja.
Tykkäsin portaikon teksteistä. Kirjasto on todellakin tarkoitettu kaikille.
Hyvä Helsinki !
On kyllä ihan mielettömän upea paikka! Minäkin rakastan kirjastoja, ja ilmeisesti myös Medellinin kirjastot ovat aika hyviä. Tarkoitus on mennä tutustumaan niihin, kun kerkeän. Ja Oodissa pitää päästä tietysti myös käymään!
ReplyDeleteHyvää alkanutta vuotta!
Oodi on upea ja toivottavasti ihmiset loytavat sinne - nama kuvat nayttavat silta, etta siella ei ollut ketaan ! Olin siella heti maanantai aamusta klo 8 ja kuvia oli helpompi ottaa ilman ihmisia. Hyvaa Uutta vuotta sinne ja kuvasatoa odotellessa Medellinista.
ReplyDeleteThis comment has been removed by a blog administrator.
ReplyDelete