Teimme lauantaina päiväretken Etelä-Karoliinaan - Auldbrass nimiseen plantaasiin. Minussa asuva pikkuarkkitehti oli nähnyt elokuussa ilmoituksen lipuista Auldbrassiin marraskuussa ja tällä kertaa onnistuin varaamaan vierailuliput.
Auldbrass on Frank Lloyd Wright:n suunnittelema ja arkkitehdin suunnittelema ainoa plantaasi. Olen aiemmin kertonut vierailusta saman arkkitehdin Popey Leighin taloon lähellä Washington DC:tä.
Auldbrass on nykyisin Hollywood tuottaja Joel Silverin omistuksessa ja avoinna yleisölle vain muutamana päivänä joka toinen vuosi.
Valitettavasti sisäkuvien ottaminen on kielletty. Osa sisustuksesta on alkuperäistä, mutta myös uuden omistajan jälki näkyy, muun muuassa muutama Oscar oli näytteillä ja muita elokuva tehosteita.
Joel Silver on tuottanut elokuvat kuten Matrix ja Lethal Weapon. Herra Silver on kuitenkin suuri arkkitehdin ihailija ja on kunnostanut rakennuksia ja tehnyt muutoksia, jotka ovat alkuperäisen suunnitelman mukaisia. Ennen kuin Joel Silver osti plantaasin, se oli jo pahasti rappiolla - alkuperäiset rakennukset ovat 1940 luvulta.
Mikä sitten on ominaista Frank Lloyd Wright:n tyylille Auldbrass:ssa
- Rakennukset sulautuvat ympäristöönsä mahdollisimman hyvin
- Rakennukset ovat melkein kaikki kahdeksankulmaisia
- Sisätiloissa on tuoleja, pöytiä, hyllyjä - jotka kaikki ovat arkkitehdin suunnittelemia
- Suurin osa pöydistä on kahdensankulmaisia ja niitä voi yhdistellä
- Isot ikkunaseinät ovat oikeastaan liukuovia
- Frank Lloyd Wright oli suunnitellut kulkuväylät punaisesta graniitista, ne ovat nykyisin korvattu murskatulla tiilellä.
Frank Lloyd Wright kuoli 1959 ja plantaasin rakentaminen jatkui tämän jälkeen hänen vaimonsa ohjauksella.
Frank Lloyd Wrightin lapsenlapsi Eric Lloyd Wright on ollut mukana nykyisin omistajan apuna suunnnitelemassa korjaustöitä ja muutoksia.
Näimme myös Eric Lloyd Wrightin lauantaina, hän oli tullut paikalle Kaliforniasta.
Kun googlasin Eric Lloyd Wright:a, selvisi, että hän on myös suunnitellut talon Suomeen.
Artikkeli Apulanta yhtyeen Sipe Santapukin talosta löytyy täältä.
0 comments