Edullisempi lentomatka - Allegiant ja muuta Floridasta


Vietimme yhden helmikuisen  viikonlopun Floridassa ja testasimme edullisempaa (?) lentomatkailua, lentoliput valitsimme Allegiant yhtiöltä. Olin varmasti aiemmin jopa sanonut, että ei Amerikassa ole halpayhtiöitä, mutta niinpä olin väärässä. Lennot itsessään olivat nimittäin aika halvat.

Samaa hintaan sai ottaa mukaansa kassin, joka mahtui edessä olevan penkin alle.

Jos halusi laukun hattuhyllylle, siitä piti maksaa erikseen ja jos halusi laukun ruumaan, siitä vasta pitikin maksaa.
Jos halusi istua vaimonsa/miehensä/lapsensa tai jonkun muun erityisen ihmisen vieressä, siitäkin piti maksaa erikseen.
Jos olisi halunnut mennä koneeseen ensimmäisten joukossa, siitäkin sai halutessaan maksaa. Uskon, että tämä selvittää systeemiä sitä tuntemattomille. Koneessa myös tarjottiin limsaa ja vettä ja pientä purtavaa, tosin lisämaksua vastaan.

Mutta muuten täytyy sanoa, että kone oli uudentuntuinen.




Penkit ehka olivat kovat, ja vahan askeettiset, mutta matkanteko sujui ihan hyvin. Jos ei ole matkatavaroita eika haittaa se, etta lentoja on vain 2 per viikko, niin suosittelen. Tämä on ehkä se isoin ero verrattuna suurempiin lentoyhtiöihin, jos se aamun lento jostain syystä peruuntuu, samalla päivälle löytyy useampi muu vaihtoehto. Allegiant lensi tähän Floridan kohteeseen vain kahdesti viikossa, menimme torstaina ja palasimme sunnuntaina.

Kentällä muuten kuulutettiin useampaan kertaan, etta koneeseen ei paase juovuksissa ja omista pulloista ei saa juoda (alkoholia). Koska suurin osa matkustajista oli varttuneempaa vakea, emme ainakaan itse huomanneet yhtaan humalassa ollutta.
Lennot olivat ajoissa tai etuajassa. Kunhan kaikki matkustajat olivat koneessa, lähdettiin.

Floridassa oli kaunista ja lämmintä, varsinkin lauantaina oli aurinkoista, melkein tuli hiki. Sunnuntaina Pohjois-Karoliinaan palatessa, täällä oli 79F, eli siis yli 26C. Tällä kertaa ei Floridaan olisi tarvinnut lähteä lämpimän perään, kun kotonakin on ollut lämmintä.



Olimme Fort Myersin alueella, ja alue taitaa olla enemmän varttuneemman väen suosiossa. Me kulutimme pari päivää golfatessa ja lopun aikaa leväten. Golfin suhteen käytimme ensimmäistä kertaa  teetimesusa yritystä, joka varasi ajat puolestamme kahdelle eri kentälle. Toimi ihan hyvin. Golf mailat matkustivat erikseen Floridaan, pystyimme käyttämään alennusta puolison työn puolesta ja se oli halvempaa, kuin lisähinnan maksaminen lentoyhtiölle. Vuokra-auton ja hotellihuoneen maksu hoitui osittain pisteillä, joita olin kerännyt jo jonkin aikaa. Eli kaiken kaikkiaan budjettimatka.

Allegiant:lla on muutama mielenkiintoinen non-stop kohde Raleigh:sta. Ehkä kokeilemme tätä vielä uudemman kerran.

2 comments

  1. Oletko lentänyt Spiritillä? Kuulostaa aika samalta meiningiltä. Spiritin liput ei kyllä aina ole ollenkaan halpoja, joten vähän kyseenalainen tuo halpalentoyhtiön leima, kuten sanoit. Me lennettiin vuosi takaperin Spiritillä Costa Ricaan ja maksettiin lipuista n. 160/hlö, mikä oli kyllä aika hyvin musta. Tästä Allegiantista en ole kuullutkaan. Täytyypä tutustua :)

    ReplyDelete
  2. Emmi, tämä Allegiant oli meidän ensimmäinen kokeilu. Nyt kiinnostaa, kun heillä on nonstop lento New Orleansiin, mutta ei ole vielä mitään tarkempaa suunniteltu. Helposti niistä pienistä lisämaksuista tulee iso summa. Toisaalta olin yllättynyt positiivisesti siitä, että kone oli uusi ja siisti.

    ReplyDelete