Kaksikymmentä vuotta sitten osa 2


Tämän kuvan ottamisesta on vähemmän kuin 20 v, mutta kuitenkin jo kauan aikaa. USA:n asumisputki alkoi 1995 Pohjois-Karoliinasta, mutta loppuvuodesta 1997 olimme jo Ohiossa.
Ohion aika oli tarkalleen yksi vuosi ihan päivälleen. Tässä kuvassa olen tehnyt onnistuneen laskuvarjohypyn  ja Jan-Erik kiikareineen on minua vastaanottamassa. Kesällä 1997 hyppäsin kaksi kertaa - se oli niitä asioita, jotka piti saada listalta pois. Nyt hirvittää hiukan ajatus mitä pienen pojan mielessä liikkui - mutta ilmeisesti siitä ei jäänyt mitään suurempia traumoja.

Olen tehnyt paljon töitä koko ikäni ja joskus on käynyt mielessä, olenko ollut tarpeeksi hyvä  äiti ?
Tänään lapsi soitti aamulla ja toivotti hyvää äitienpäivää. En ole ollut se 'kaveri' äiti - enemmänkin se huolehtiva ja holhoava äiti, ja sellaisena taidan säilyäkin. Jotkut ovat tainneet sanoa, että alan muistuttamaan enemmän omaa äitiäni. Se ei muuten olisi yhtään huonompi esimerkki.

2 comments

  1. No hui!
    Tuo on yksi juttu mun reverse bucket listaltani eli ei koskaan! Ne kaks muuta muuten ovat purjehtiminen valtamerellä ja Suomesta poismuuttaminen... Näillä mennään.
    Mukavaa äitienpäivänjälekistä viikkoa!

    ReplyDelete
  2. Kata - eipä taitaisi minusta enää olla tuohon hyppäämiseen :) - mutta kaikkea sitä on täytynyt kokeilla.
    Muuten - se Monroen kauppa tuli kotiin ja täytyy suunnitella uutta reissua sinne päin...

    ReplyDelete