Helsingin Sanomissa blogia pitava Eeva Kolu kirjoitti viime viikolla vohveleiden teosta. Hän oli onnistunut muokkaamaan alunperin amerikkalaista ohjetta vielä paremmaksi ja Eevan innostamana kävimme investoimassa vohvelirautaan. Aineiden ostaminen kävi luultua vaikeammaksi - kahden puhelimen…
Kuten kuvasta näkyy, tänään nähtiin pitkästä aikaa se Carolina Blue sininen taivas. Monen päivän vesisateen jälkeen, olemme nauttineet kauniista auringonpaisteesta. Päivän lähiretki suuntautui Greensboro NC:een. Olin useamman kuukauden ihmetellyt tielle näkyvää kylttiä Replacements j…
Vanhenemisessa on se hyvä puoli, että uskaltaa tunnustaa reilusti olleensa väärässä (jos on sattunut nimittäin olemaan väärässä). Nuorempana sitä saattoi olla jyrkästi asiasta sitä tai jotain toista mieltä - esimerkiksi itse olen suhtautunut varsin ynseästi äänikirjoihin. Luulin, ett…
Silloin, kun kesät olivat lämpimiä ja vedessäkin tarkeni olla.
Subscribe to:
Posts (Atom)