Lähes 2.5 vuotta olimme onnistuneet välttämään koronaa, mutta se oli löysi tiensä myös meille. Olemme toipuneet, mutta olihan se tavallista nuha/kuume tautia rankempaa. Lähinnä voisin kuvata olotilaa, että joku on nuijinut oikein pesäpallomailalla. Ja se päänsärky. Appeni olisi voinut sanoa, että …
Tuskin olisin lähtenyt Suomussalmelle (vai onko se Suomussalmeen) katsomaan Hiljaista Kansaa, mutta Tuusulassa Lotta Museon takana sopi paremmin omalle reitilleni. Taiteilija Reijo Kelan näyttely on vain elokuun loppuun asti Tuusulassa - ja hahmot on puettu paikallisin voimin. Hiljaista Kansaa pääs…
Olin toissaviikolla Suomessa työmatkalla - viikko meni pienessä flunssassa, työt tulivat joten kuten hoidettua ja ehdin vielä käyda Raumallakin pikaisesti. Koronatestejä tein useammankin, mutta ainakin kotitestien mukaan räkätautini oli jotain muuta kuin koronaa. Terveenä lähdin matkaan, mutta Hels…
Skogafoss Islannissa ei tarvitse kovasti etsiä vesiputouksia - tuntuu, että niitä on valtavasti - osa ihan pieniä puroja - ja osa valtavia (ja samalla suosittuja turistien keskuudessa). Gulfoss - putous, jonka kuvaaminen oli vaikeaa - se oli niin iso ja pärskeet kastelivat kameran linssiä Tämä kuv…