Islanti osa 1 - Kylpemässä

Teimme 4 yön mittaisen matkan Islantiin viime viikolla. Islanti oli yksi kohteistani sillä listalla #60thingsbefore60. Lähtemisen teki helpommaksi, että Icelandair aloitti suorat kausilennot Raleigh NC:sta Keflaviikkiin toukokuussa 2022. Lentoaikaa suoralla lennolla oli 6 tuntia menomatkalla ja me…

Jekyll Island - Georgia USA

Matkalla Floridaan pysähdyimme Georgian osavaltiossa - Jekyllin saarella, joka on itse asiassa valtionpuisto (state park). Ajoaikaa Pohjois-Karoliinasta noin 6 tuntia. Kohde on suosittu rantalomana - sitä se oli jo yli 100 vuotta sitten. Amerikan varakkaat suvut kokoontuivat tänne lomilla ja väitet…

Kylmää ja Kuumaa - Huhtikuun alku

Kotikunnassani Suomessa on kaksi isompaa järveä - Narvi ja Turajärvi. Itse olen enemmän ollut turajärveläisiä - siellä rannoilla, kun on kasvettu. Kokemukset Narviin ovat olleet osallistuminen seurakunnan tapahtumiin silloin lapsena ja joskus käyminen ns. kunnan saunassa. Kunnan sauna on edelleen o…

Maaliskuu 2022

Ulkosuomalaisen ominaisuuksiin kuuluu kaikenlaisen suomalaisuuden kannustaminen - joskus se tulee esille vaikka Targetin kampanjoissa (ostetaan ne viimeisetkin Marimekon Targetille tehdyt tavarat, kun eihän niitä voi sinne kauppaan jättää), kasvatetaan lautasella pääsiäiseksi rairuohoa, vaikka ul…