Bean taitaa olla Chicagon tunnetuin nähtävyys. Virallinen nimi on Cloud Gate ja se on Millenium puistossa Chicagon keskustassa. Teoksen on suunnitellut Anish Kapoor ja The Bean on hänen tunnetuin teoksensa. Olin nähnyt tämän pari vuotta sitten ensimmäisen kerran ja muistan, että puisto kuhisi ihmis…
Vietimme elokuun lopussa kuuman viikonlopun Chicagossa - lämpötila huiteli +35C tienoilla ja tuntui, että ulkona suorastaan suli. Chicagon lempinimi Windy City (tuulinen kaupunki) ei oikein sopinut. Syy reissuun oli valokuvauskurssi, jonka piti aikoinaan olla 2020 elokuussa, mutta johtuen koronasta…
Viime viikko kului suurimmalta osalta vapaaehtoistyössä Solheim Cup:ssa - itselle kerta oli kuudes ja ensimmäinen jo vuonna 2009 Chicagossa. Aikaisempia Solheim Cup juttuja löytyy täältä ja vaikka täälta . Edellinen Solheim Cup oli 2019 Skotlannissa Gleneagles kentällä. Tänä vuonna kisat sattuiva…
Tässä vielä viimeisiä kuvia ja muisteluja reissusta. Lentokoneessa maskin käyttö on pakollista ja siitä kuulutettiin aina vähän väliä. Kieltämättä paluumatkalla, kun lento oli yli 8 tuntia - se maski oli välillä tukala. Kotikunnassani oli uudet kuntoiluportaat. Olin hieman huonosti lukenut asiasta,…