Bensaa suonissa

Viikko sitten perjantaina USA:n itärannikon polttoaineen jakelu keskeytyi, kun  putkiston  operaattori Colonial Pipeline joutui nettihyökkäyksen kohteeksi. Noin 45% USA:n polttoaineesta kulkee tämän putkiston kautta - joten toiminnan keskeytyminen vaikutti erityisesti Karoliinaan, Virginiaan ja Ten…

Toukokuun alun tunnelmia

Vapunaaton kuu 30.4. 2021    Toukokuun ensimmäinen viikonloppu on jo ohi - Vappukin meni sen kummemmin juhlimatta, minulla on ollut kiire töiden kanssa, ei tullut tehtyä simaa eikä leivottu munkkeja - eikä meillä ollut mitään alueen kokoontumisiakaan. Hiukan lattea - mutta hyvin siitä selvittiin …

Mansikkahöllöä

Mansikka-aika Pohjois-Karoliinassa alkaa jo huhtikuun puolella - ensimmäiset poimintapaikat olivat auki jo viime viikolla. Ainakin tässä lähellä olevat mansikkatarhat tuntuvat luottavan asiakkaiden enimmäkseen poimivan marjansa - Facebook…a kannattaa seurata, että tietää, koska pellot on poimittu t…

Meillä on omat lakanat !

Tuo otsikko on lainaus Sinikka Nopolan kirjasta Tervehdin teitä kevätsukkahousuilla Jos länsisuomalainen joutuu olosuhteiden pakottamana yökylään, hän minimoi aiheuttamansa vaivan. Hän huutaa jo ovelta "Minulla on omat lakanat" Valitettavasti en ollut juuri perehtynyt Sinikka Nopolan tuot…