Lime piirakka - https://www.anninuunissa.fi Yksi tämän karanteenissa (tai melkein sellaisessa) olemisen hyviä puolia on kaikenlainen lisääntynyt kotiaktiviteetti. Vaikka totta puhuen seinät tuntuvat tulevan vain lähemmäksi ja lähemmäksi koko ajan. Huono puoli on se lisääntynyt syöminen ja vähe…
Uutisten mukaan joka neljää amerikkalaista on pyydetty pysymään kotona tällä hetkellä. Päätöksiä on tehty per osavaltio, jotkut osavaltiot ovat olleet nopeampia kuin toiset (esimerkkinä Ohio), toiset taas hitaampia (Pohjois-Karoliina). Tällä hetkellä näyttää, että tiheämmin asutetut alueet kuten…
Tuntuu uskomattomalta, että vain vajaat kolme viikkoa sitten olin näissä kuvan maisemissa. Tässä korona tilanteessa täytyy välillä muistella muitakin asioita. Kuvat ovat Utahin osavaltiosta, jossa olin naisporukan kanssa yhden viikonlopun. Yhtenä teemana oli valokuvaus ja erityisesti kuvaamine…
Kun edellisen kerran blogia päivittelin, niin kerroin presidentti Trumpin sanoneen, että korona viirus on demokraattien keksimä juttu. Kolme viikkoa myöhemmin asiat ovat eri mallissa. Nyt on käsissä maailmanlaajuinen epidemia, ja uutiset ovat samanlaisia riippumatta, missä asumme. Mitä sitten…