Pääsiäinen täällä rajoittuu ihan vain tavalliseen viikonloppuun. Rairuoho ja mininarsissit tuovat kevään väriä. Hiukan suklaamunia, ja kotona rentoutumista tiedossa. Sateinen sää luvassa koko viikonlopulle. Perjantai-illalla innostuin tekemään parmesaanikanaa. Erittäin helppo ja t…
Kai sitä on vähän hortonomin lahjoja kun sain rairuohon sentään pintaan. Tosin pääsiäinen on sen verran myöhään, että tätä voi vaikka joutua leikkaamaan. Kuten ikkunasta näkyy, täällä on jo muutenkin vihreää ja nurmikkokin on leikattu ensimmäistä kertaa 2014 vuonna. Laitan ruoholautasesta…
Kuva liittyy tämän päivän touhuihin vain sen verran, että sauna on nyt pesty. Kun tiedämme, että edelliset vuokralaiset eivät ymmärtäneet saunan päälle, tuskin sitä on montaa kertaa pestykään. Jostain syystä olin saanut päähäni, että mäntysuopaa tarvitaan saunan pesuun ja onhan meillä yksi räsym…
Yllä oleva kuva otettu Rauman Lapissa viime viikolla. Alla otettu kuva täällä Karoliinassa tänään illalla. Suomessa kevät on ehkä kuukauden etuajassa, täällä selvittiin nopeasti helmi-maaliskuun jäämyrskyistä. Takana viikko Suomessa - työmatka, mutta sain mahdutettua myös vähän muu…